”Pohjanoteeraus. Hyvä promoshokeeraus. Niinksä luulit? Alistavat läpät ei oo coolii”, kuuluvat sanat keväällä 2023 julkaistussa Kaiken takana on bämä -kappaleessa.
Artistinimellä Bämä esiintyvä joukko suomalaisia naisartisteja kritisoi kappaleellaan suomalaisen rap-musiikin naisvihamielisiä sanoituksia.
Kritiikin huomaa aiheelliseksi, kun tarkastelee suomirapin uuden aallon sanoituksia yhtään tarkemmin. Havaittavissa on selkeä kaava: mitä rumemmin puhuu naisista, sitä todennäköisemmin kappale menestyy.
Naisvihamieliset sanoitukset eivät ole suomalaisessa rap-musiikissa mikään uusi ilmiö. 2000-luvun alussa jo on pyydetty ”kattomaan mallii, kun kolli pokaa nautaa”.
Kun tarkastellaan uudempia suomalaisia rap-hittejä, voidaan huomata sanoitusten edelleen tihkuvan naisia alentavaa, kärkästä retoriikkaa. Väliin ei jäänyt kuin 20 vuotta ja muutama jatkuvasti ajankohtainen tasa-arvokeskustelu. Mikä siis ajaa artisteja käyttämään sanoituksissaan tällaista retoriikkaa? Naisvihalla myy.
TikTokin aikakautena kärjistettyä retoriikkaa on helppo käyttää musiikin markkinoinnin välineenä. Mahdollisimman monien korvien tavoittaminen edellyttää yleisöltä mahdollisimman paljon reaktioita. Tämä tuntuu liiankin usein onnistuvan, jos sanoitukset vain ovat tarpeeksi huomiota herättäviä. Sillä, onko reaktio sävyltään positiivinen vai negatiivinen, ei lopputuleman kannalta liene liikaa väliä. Ihmiset tekevät TikTok-videoitaan kappaleeseen joka tapauksessa. Jos eivät nostattaakseen, arvostellakseen.
Voidaankin sanoa, että shokkiarvolla tuntuu nykyisin olevan suomirapin kentällä turhankin helppoa ratsastaa.
Helsingin Sanomat kertoo 17.9.2023 julkaistussa artikkelissaan ”Pojat ovat epäempaattisia, ja se on pitkälti aikuisten vika, sanovat Poikien puhelimen asiantuntijat” , kuinka nuorten poikien puheista paistaa läpi muita ihmisiä väheksyvä sävy, ja esille nostettiin huoli poikien vähäisestä kyvystä tuntea empatiaa.
Käsittääkseni suomalainen uuden aallon rap-musiikki on erityisen suosittua nimenomaan nuorten poikien keskuudessa. Minkälaisen vaikutuksen luulemme olevan nuorten ajattelutapoihin top-listojen jatkuvasti toitotettaessa ”en haluu mitää horoo, pitää melkee olla neitsyt”?
Kyse ei ole siitä, ettei sanoitusten vaikutusta ympärillä olevaan tiedostettaisi. Jatkuvasti kappaleissa jostakin syystä enteillään, että ”feministit haluu ristiinnaulita must irvikuvaa” ja ”tän biisi jälkee feministit hyppää päälle taas”.
Jos kärkkäistä sanoituksista joskus joutuu vastaamaan julkisesti, kuitataan ne usein ”läpäksi”, liioitteluksi tai täysin keksityksi, hahmon takaa puhutuksi, tarinaksi.
Oli kyse sitten jostakin näistä tai todellisesta tavasta ajatella, luulisi taiteellisen itseilmaisun riittävän muuhunkin kuin toteamaan ”nää mimmit kuuluu kaduille”. Naisvihamieliset sanoitukset saattavat tällä hetkellä olla tehokas tapa myydä omaa musiikkia ja brändiä, mutta ilmiön epäeettisyyttä eivät myyntiluvut poista.
Pinja Pärssinen
Oulu