Tänään eletään sote-uudistuksen kohtalonhetkiä, mutta ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Muistatko vielä, minkälaisia käänteitä eeppisessä tapahtumasarjassa on aikaisemmin nähty?
Ensiaskeleet otettiin vuonna 2006, kun Matti Vanhasen (kesk.) ensimmäinen hallitus käynnisti kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseen tähdänneen Paras-hankkeen. Yksi sen tavoitteista oli kasata perusterveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita leveämmille hartioille.
Varsinaisen sote-uudistuksen suunnittelu alkoi vuonna 2011, kun valtaan tuli Jyrki Kataisen (kok.) hallitus. Uudistuksen suuntaviivoja luonnosteltiin liki kolmen vuoden ajan erilaisissa työ- ja valmisteluryhmissä ensin peruspalveluministeri Maria Guzeninan (sd.) ja sitten hänen seuraajansa Susanna Huovisen (sd.) johdolla.
Maaliskuussa 2014 hallitus ja oppositio sitoutuivat viemään soten yhdessä maaliin ja sopivat viiden alueen mallista. Tunnelma oli korkealla: puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) perusteli puolueensa mukanaoloa "isänmaan edulla” ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kehui uudistusta tärkeimmäksi sitten vuoden 1972 kansanterveyslain.
- Tämä ei ole vesitetty kompromissi, vaan todellinen uudistus, totesi pääministeri Katainen tiedotusvälineille.
Neuvotteluiden jälkeen Katainen jätti paikkansa kokoomuksen puheenjohtajana, ja sote-työtä astui jatkamaan puoluetoveri Alexander Stubbin (kok.) hallitus. Kesäkuussa tiedotettiin, että keskeisistä pykälistä ja jatkotoimista on löytynyt yhteisymmärrys.
Kesällä ja syksyllä matkaan ilmestyi mutkia: alkoi näyttää siltä, että lakiluonnos ei täyttäisi perustuslain vaatimuksia. Pääministeri Stubb uskoi kuitenkin vielä, että työ saataisiin silti valmiiksi hallituskauden loppuun mennessä.
Toisin kävi. Vaalien alla helmikuussa 2015 eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, että hallituksen esitys viidestä palveluja järjestävästä alueesta ja 19 tuottaja-alueesta on perustuslain vastainen. Demokraattinen päätöksenteko ja kunnallinen itsehallinto eivät siinä toteutuisi.
Toukokuussa 2015 Juha Sipilän (kesk.) hallitus ryhtyi johtamaan uudistusta: ensin integroitaisiin sote-palvelut, sitten siirryttäisiin yksikanavaiseen rahoitukseen ja lopuksi lisättäisiin valinnanvapautta. Palveluita järjestäisivät itsehallintoalueet, joita olisi enintään 19. Uudistusta ryhtyi luotsaamaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.).
Marraskuussa itsehallintoalueiden määrästä syntyi kiista, joka ajoi hallituksen hajoamisen partaalle. Keskustan mielestä alueita olisi pitänyt olla 18, kokoomuksen mielestä enintään 12. Pikkutunneille venyneiden neuvotteluiden jälkeen tilanne kuitenkin ratkesi.
- Sote-sopu on syntynyt, Sipilä tviittasi myöhään yöllä.
Kompromissin mukaan itsehallintoalueita muodostettaisiin 18, mutta niistä vain 15 saisi järjestää palvelunsa itse. Kokoomus puolestaan sai läpi linjauksen valinnanvapaudesta: asiakas päättäisi, valitseeko palveluntuottajansa julkiselta, yksityiseltä vai kolmannelta sektorilta. Myöhemmin itsehallintoalueita ryhdyttiin nimittämään maakunniksi.
Keväällä 2016 tapahtui jälleen yllättävä käänne: kuvioihin ilmestyi takaisin kokoomuksen suosima viiden alueen malli, joka oli jo kertaalleen kuopattu. Valtion ja maakuntien väliin rakennettaisiin viisi yhteistyöaluetta, jotka ohjaisivat 18:aa maakuntaa.
Huhtikuussa hallitus ilmoitti, että valinnanvapauden piiriin kuuluvat palvelut pitäisi yhtiöittää. Tämä kirvoitti kritiikkiä. Professorit epäilivät, että eriarvoisuus lisääntyy ja kustannukset nousevat, kun palveluja tuottavat voittoa tavoittelevat yksityisyhtiöt. Samansuuntaista arvostelua kuului myös oppositiosta.
- Sote-palveluiden yhtiöittäminen on valtava pommi, kirjoitti Paavo Arhinmäki (vas.) blogissaan.
Toukokuussa kerrottiin, että laaja päivystys keskitettäisiin jatkossa 12 sairaalaan. Tämä herätti vastustusta joukon ulkopuolelle jääneessä Vaasassa, jossa katsottiin ruotsinkielisten palvelujen heikkenevän.
Kesällä 2016 hallitus julkisti uudistuksen lakiluonnokset ja lähetti ne lausuntokierrokselle. Lausunnoissa epäiltiin, että kyseisellä sote-mallilla ei saavutettaisi haluttuja tavoitteita eikä pystyttäisi estämään kustannusten kasvua. Kritiikkiä esitettiin myös yhtiöittämisen tiukasta aikataulusta.
Maaliskuussa 2017 hallitus luovutti esityksensä eduskunnan käsiteltäväksi ja se lähti kierrokselle valiokuntiin. Uudet maakunnat oli määrä perustaa saman vuoden heinäkuussa ja sote-palvelujen järjestäminen siirtää maakunnille vuoden 2019 alussa.
Valinnanvapauslaki sai lausuntokierroksella osakseen arvostelua. Moni vastaaja ei uskonut, että sen avulla voitaisiin kaventaa eroja väestön hyvinvoinnissa. Epäselväksi koettiin sekin, mitkä palvelut kuuluvat yhtiöitettävien palveluiden joukkoon. Kritiikin vuoksi huhtikuussa linjattiin, että maakunnat saisivat valinnanvapauden toimeenpanossa puoli vuotta joustovaraa.
Toukokuussa tielle tuli lisää kupruja, kun sote-lakien käsittely jatkui valiokunnissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, että lakien vaikutuksista puuttui kokonaisarvio, ja vaati hallitusta tekemään sellaisen.
Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu siitä, kaatuuko uudistus jälleen perustuslakiongelmiin. Epäilykset ovat kohdistuneet siihen, voidaanko maakuntia pakottaa palveluiden yhtiöittämiseen.