Näin Oulun hen­ki­lös­tö­hal­lin­non vuoden ta­kai­nen kriisi kär­jis­tyi ri­kos­il­moi­tuk­sik­si – "Hä­tä­huu­don" jälkeen ti­lan­net­ta kor­jat­tu monin tavoin

Oulu teetti Työterveyslaitoksella selvityksen tilanteen purkamiseksi ja ratkaisujen löytämiseksi. Selvisi myös, että osa henkilöstöstä on ollut hämmentynyt koko vyyhdestä. Nyt työyhteisössä on merkkejä tilanteen parantumisesta. Oulun hallintojohtaja ihmettelee, ettei poliisi kuullut virkajohtoa lainkaan esiselvityksensä aikana.

Oulun henkilöstöhallinnossa elettiin vakavassa kriisissä noin vuosi sitten. Henkilöstön keskuudessa oli voimakasta tyytymättömyyttä johtoon ja osa väestä oli katkeamispisteessä liiallisen työkuorman alla. Samalla esiintyi myös syytöksiä asiattomasta käytöksestä.

Kriisiytyminen kärjistyi siihen, että kaupungin palvelussuhdepäällikkö Mauri Mikkola teki viime toukokuussa tutkintapyynnön silloisesta kaupunginjohtajasta Seppo Määtästä, omasta esihenkilöstään eli henkilöstöjohtaja Tuomas Halosesta sekä myöhemmin myös Oulun hallintojohtaja Ari Heikkisestä.

Forum24 ja Kaleva ovat tehneet jupakasta useita uutisia alusta asti.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä