-

Näin kan­sal­lis­puis­to syntyy

Kuka tahansa voi tehdä aloitteen kansallispuiston perustamisesta. Ympäristöministeriö päättää, mitä hankkeita edistetään. Ehdotusten läpimeno käy koko ajan vaikeammaksi, koska Suomessa on jo nyt enemmän kansallispuistoja kuin Ruotsissa. Miten käy Lounais-Lapin alueelle tehdyille kansallispuistohankkeille?

Tilaajille
Tilaajille

Lounais-Lappiin on ehdotettu tänä keväänä kolmea kansallispuistoa.

Niistä yksi sijoittuisi alueelle, jolle on suunniteltu kaivosta. Toisen puistoehdotuksen alueella tehdään laajoja hakkuita, ja sinne esitetään myös tuulivoimapuistoa.

Kuinka paljon kansallispuistoissa on kyse suojelusta ja kuinka paljon politiikasta?

Suomen kansallispuistoverkon kehittämisestä vastaava ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander sanoo, että kansallispuistoverkostoa kehitetään luonnontieteellisillä kriteereillä. Silti puiston perustaminen on aina poliittinen prosessi.

– Perustamisella voidaan suojella arvokasta luontoa esimerkiksi hakkuilta tai kaivoksilta.

Kaikki kolme kansallispuistohanketta esitellään jutun loppupuolella.
Kaikki kolme kansallispuistohanketta esitellään jutun loppupuolella.
Kuva: Miila Kankaanranta
"Kuntien kiinnostusta on lisännyt tieto aluetaloudellisista vaikutuksista."
Jukka-Pekka Flander
Ympäristöneuvos

Raha kiinnostaa kuntia

Kuka tahansa voi ehdottaa kansallispuiston perustamista. Flanderin mukaan aloitteiden takana on kuitenkin tyypillisimmin jokin yksittäistä kansalaista suurempi taho, kuten ympäristöjärjestö tai kunta.

Jatka lukemista vain _eurolla_

Tutustu kuukauden ajan, voit peruuttaa milloin vain.