Muulla logiikalla on vaikeaa selittää Haaviston virkarikosepäilyä koskevan mietinnön keskeisen sisällön vuotamista etukäteen Helsingin Sanomille.
Sama koskee kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon sähköpostiviestin päätymistä MTV3:n uutisille. Ei se sinne vahingossa singahtanut.
Tietovuodot vaikuttavat tarkoitusperäisessä tahallisuudessaan selvästi vakavammilta kuin Haaviston tekemä virhe tai Alanko-Kahiluodon kirjoittama sähköpostiviesti.
Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) totesi vuotoihin liittyen, että joku yritti ulkoparlamentaarisin keinoin lehdistön kautta vaikuttaa valiokunnan kannanmuodostukseen. Hän muistutti tietojen olleen leimalla varustettuja eli salassa pidettäviä.
Lisäksi Ojala-Niemelä huomautti, että Alanko-Kahiluodon esitys tuli pyydetysti ja valiokuntaneuvoksen kanssa sovitusti kirjallisena sähköpostina, joka piti kopioida aamulla kaikille.
Siinä katsannossa sähköpostin lähettäminen ei ollut "käsittämätöntä sekoilua" eikä "poliittista manipulointia". Muut esitykset tulivat suullisina kokouksen aikana. Sellaista valiokuntatyöskentely kaiketi on. Erilaisia näkemyksiä ja esityksiä tuodaan esille, ja niistä muodostetaan lopulta valiokunnan yksimielinen tai joskus erimielinen kanta.
Ojala-Niemelä moitti jupakan käsittelystä myös mediaa.
Ainakin toistaiseksi moitteet, olivat ne ansaittuja tai eivät, näyttävät kaikuneen kuuroille korville. Se on maan tapa. Suomessa ei harjoiteta julkista mediakritiikkiä, koska se tarkoittaisi median itsekritiikkiä.
Sille olisi tarvetta. Vanhan sanonnan mukaan tiedotusvälineet ovat neljäs valtiomahti, jonka toimilla on yleisen mielipiteenmuodostuksen lisäksi vaikutusta myös päätöksenteon sisältöihin. Niin pitääkin olla, mutta median toimet ja niiden seuraukset eivät saisi jäädä kokonaan julkisen arvioinnin ulkopuolelle tai Julkisen sanan neuvoston varaan.
Ennen meillä oli sentään Erkki Saksan työryhmän TV2:ssa vetämä Maailma sanojen vankina, mutta se unohtui 1990-luvulle. Nykyisen ministerin Timo Harakan (sd.) kehittämä Ylen Pressiklubi laantui puolestaan Ruben Stillerin kultakauden jälkeen tavalliseksi poliittiseksi viihdeohjelmaksi – kunnes kuihtui kokonaan pois.
Joka tapauksessa on yleisen edun mukaista, että eduskunnan salassa pidettävien tietojen vuotajan tai vuotajien henkilöllisyys ja motiivit selvitetään.
Myös jonkinlaisia seuraamuksia täytyy tulla.