Sähköt olivat poikki torstain ja perjantain välisenä yönä.
Kuva: Taneli Kärki
Yhteensä 1944 asiakasta oli ilman sähköä Oulussa Metelinkankaan ja Metsokankaan alueella torstain ja perjantain välisenä yönä.
Sähkökatkos alkoi yöllä kahta vaille yhdeltä ja päättyi hieman kello kahden jälkeen.
Jouni Kytökangas Oulun Energialta kertoo, että sähköt katkesivat eräällä muuntamolla hajonneen kaapelipäätteen takia.
– Näitä sattuu aina silloin tällöin, mutta ei jatkuvasti. Ehkä muutaman kerran vuodessa, Kytökangas sanoo.