Tunnistan itseni Eppu Normaalin laulun nimestä. Kuinka eteläpohjalaisen tasamaan kaipaajan kävikään näin. Lapsena mäenlasku oli kamalaa, kun aina kaatui, pesäpallo oli kurjaa, kun hännänhuippuna valittiin joukkueeseen, luistelemaan en oppinut, kun ei ollut luistimia.
Kotoa sain kuitenkin jonkin kipinän, kun urheiluselostusten aikana piti olla hiiskumatta Pekka Tiilikaisen selostaessa. Myöhemmin sain tuntumaa yhteen olympialajiin, kun poikamme vietti juniori-ikäänsä Oulaisten Sulan harjoitustiloissa ja kotimaan kilpakentillä.
Ouluun muutettuamme kolme vuotta sitten huolestuin satavuotiaasta enojeni jo vähän ruostuneesta kuulasta. Ei hätää, tyttäreni tallessa on.
Muutama vuosi sitten ennen Ouluun muuttoamme koin sykähdyttävän sunnuntaiaamun.