Aino Keränen. Rintamaveteraani Aino Keränen o.s. Törölä syntyi Haapajärvellä 10. lokakuuta 1923 pienviljelijäperheeseen ja kuoli 100-vuotiaana 3. tammikuuta 2024 Hoivakoti Teppolassa Oulussa.
Hän kävi muutaman vuoden koulua, mutta joutui jo kymmenvuotiaana lopettamaan koulunkäynnin ja työskentelemään talon töissä. Aino Keränen muisteli, että katseli kateellisena kouluun menijöitä, kun itse joutui paimentamaan lehmiä.
Aino Keräsen äiti menehtyi Ainon ollessa 12-vuotias. Perheeseen tuli äitipuoli ja Aino Keränen lähti pikkuveli Martin kanssa 17-vuotiaana Nivalaan siskopuolensa luokse avuksi pientilan töihin. Sieltä hän lähti piikomaan Porin lähelle isoon taloon, hoitamaan talon lehmiä. Hän muisteli tuota aikaa hyvällä, vaikka työ oli kovaa nuorelle tyttöselle.
1940-luvun alussa sota-aikana täti Tyyne pyysi Aino Kerästä Ouluun ompelijan oppiin. Keränen tuli Ouluun ja kuuli, että VR haki työläisiä tavara-asemalle. Hän työskentelikin kaatuneiden kokoamiskeskuksessa tavara-asemalla, ja sai sen ansiosta rintamaveteraanitunnuksen.
Tehtävänä oli siirtää rintamalta tuodut sankarivainajat lähetettäväksi omiin seurakuntiinsa haudattavaksi. Tätä aikaa Aino Keränen muisteli raskaana sekä henkisesti että fyysisesti.
Sodan jälkeen Aino Keränen työskenteli Hotelli Tervahovissa Valkealinnassa kylmäkön apulaisena. "Se oli hyvä työ, sai joka ilta kalaa kotiin evääksi", hän muisteli.
1940-luvun lopulla hän tapasi tulevan miehensä Esko Keräsen ja lapsia alkoi tulla, kaikkiaan neljä. Aika kului kotiäitinä työskennellessä, mutta 1960-luvulla lasten jo vartuttua hän alkoi työskennellä uudelleen palkkatöissä: elokuvateatteri Hovissa ja Bio Kiistolassa lippukassana, torilla kukkia myymässä, Heinäpään seurakuntatalon keittiöapulaisena, lehdenjakajana, siivoojana, meikkiedustajana...
Aino Keränen ei pelännyt tarttua toimeen oli mistä tahansa työstä kysymys. Viimeisiä kertoja hän oli vielä 90-vuotiaana myymässä rinkeleitä syysmarkkinoilla Oulun torilla, työsopimuksella "saa istua ja lähteä kotiin millon haluaa". Hän siis seisoi ja teki täydet kahdeksan tunnin päivät. "Rinkeleitä ei istumalla myydä," Aino Keränen sanoi.
Aino Keräsen harrastuksia olivat rintamaveteraanityö, penkkiurheilu, bingo ja kutominen. Aino Keräsen huippulaadukkaista villasukista sai nauttia koko perhe ja läheiset, niitä riitti myös myyntiin asti. Huonontunut näkö pakotti hänet luopumaan käsitöistä.
Me lapset ja lastenlapset saimme kokea äidin kautta pula-ajan elämän, hän nimittäin säästi muun muassa muovipurkit ja piti talossa useita kiloja kahvia, ihan vaan varalta.
Säästeliään elämän vastakohtana perhe herkutteli Aurajuustolla ja suolaveenlihalla. Örkkyjä ja mustikkapiirakkaa nautittiin usein.
Aino Keränen ehti asua Esperi Hoivakoti Teppolassa useita vuosia. Hän oli Teppolassa loppuun asti hoitajien ja muun henkilökunnan ilopilleri jakamalla muun muassa ihmissuhdeneuvoja miesasioissa ja laulaa lurauttamalla musiikkia laidasta laitaan, hengellisistä lauluista iskelmiin.
Aino Keräsen sitkeys, valoisa ja sopuisa luonne ja huumorintaju on kantanut sekä häntä itseään että koko perhettä elämässä eteenpäin. "Tehdään niin kuin porukka päättää", kuului useasti Ainon suusta, kun asioista keskusteltiin.
Teppolassa juhlittiin syksyllä 10.10. iloiset 100-vuotisjuhlat ja Aino ehti nähdä tällöin suuren osan perheestään.
Ainon loppu oli rauhallinen ja kaunis, hän sai olla viimeiset hetkensä turvallisessa paikassa. Aino siunattiin haudan lepoon 11. tammikuuta omaisten läsnä ollessa. Yksi veteraani on poissa.
Kirjoittaja on Aino Keräsen poika.
