Jorma Aarnipuro. Rakennusmestari Jorma Aarnipuro kuoli muistisairauden uuvuttamana 21. joulukuuta 2024 Oulussa 92-vuotiaana. Hän syntyi Haukiputaalla 17. heinäkuuta 1932.
Aarnipuro valmistui rakennusmestariksi Oulun teknillisestä koulusta vuonna 1957 ja teki työuransa Rakennusvoima Oy:ssä eri puolilla Pohjois-Suomea, sekä yrittäjänä Oulun Pientalo Oy:ssä.
Ennen lasten kouluunmenoa perhe asui joka talvi eri rakennuspaikkakunnalla: Inarissa, Kajaanissa, Ylitorniolla ja Taivalkoskella. Erityisen tärkeitä työprojekteja hänelle olivat Oulun Puolivälinkankaan vesitornin rakentaminen sekä Franzénin talon entisöinti.
Haukiputaalla kasvanut Aarnipuro oli nuoruudessaan jonkin aikaa töissä Ruotsissa. Armeijaan hän meni vuonna 1952, ja pääsi seuraamaan Helsingin olympialaisia paikan päällä lääkintämiehen roolissa. Reservissä hän siirtyi myöhemmin väestönsuojelutehtäviin.
Aarnipuro oli järjestelmällinen, teknisesti lahjakas ja käsistään kätevä.
Kotioloissa hän teki monia arkea helpottavia keksintöjä ja rakenteli Sankoniemen kotirantaansa majakan pienoismallin ja toimivan vanhanajan tuulimyllyn Kiiminkijoen soutelijoiden ihastukseksi.
Hän oli ahkera metsästäjä ja intohimoinen kalastaja. Vähintään yhtä tärkeitä kuin saalis ja luonnossa liikkuminen, olivat näissä harrastuksissa syntyneet kaveruussuhteet, joista osa jatkui hänen elämänsä loppuun asti.
Liikunnallinen elämäntyyli piti hänet hyvässä fyysisessä kunnossa vanhuusikään asti.
Aarnipuro rakasti myös kirjoittamista ja haaveili nuorena kirjailijan ammatista, mutta koska se oli toimeentuloa ajatellen yhtä epävarmaa kuin nykyäänkin, hän jatkoi kirjoittamista harrastuksena.
Hänen kynästään syntyi lukuisia erätarinoita sekä mielipidekirjoituksia nimimerkillä ”Ässäkurvin äkisijä”.
Aarnipuro ehti olla naimisissa Ritvansa kanssa liki 70 vuotta. Tämän mukaan hän oli puolisona turvallinen ja hauska, sekä lapsille hyvä isä.
60-vuotishääjuhlissa Jorma kuvasi vaimoaan näin: ”Ritva on kivi, jonka ympärille on kerrytty ja siinä on pysytty.”
Aarnipuro otti lapsensa mukaan moniin harrastuksiinsa: pilkille, merelle rysälle ja metsälle lintujen perään ja hirvipassiin. Hän opetti lapsensa avarakatseisiksi, uteliaiksi, suvaitsevaiseksi sekä luontoa ja siellä liikkumista rakastaviksi.
Myös koirat kuuluivat aina hänen elämäänsä. Ne olivat metsästyskavereita, mutta myös perheenjäseniä ja ystäviä.
Aarnipuro tuli loistavasti toimeen lasten kanssa ja oli aina ensimmäisenä lattialla leikkimässä, kun pikkuväkeä tuli kylään. Hänellä oli Ritvan kanssa kaksi lasta, neljä lastenlasta ja liuta lastenlastenlapsia.
Jorma Aarnipuro oli puhelias, sosiaalinen ja hyvin optimistinen ihminen, joka tunnettiin sanavalmiudestaan ja huumoristaan. Nämä piirteet säilyivät hänessä loppuun asti.
Hänen elämänasennettaan kuvaa ote syntymäpäivälaulusta, jonka Vexi Salmi hänelle pyynnöstä sanoitti, ja jonka Kassu Halonen esitti Aarnipuron 70-vuotispäivillä heinäkuussa 2002:
”Elämänsä arjen kun höystää huumorilla, / huoliensa yli käy kuin kulkis untuvilla, / ja sanaleikin taito / sen antoi äidinmaito.” (Sävel: Reppu ja reissumies)
Marja Aarnipuro
