Veikko Eerik (Erkki) Suorsa kuoli Oulussa 29.3.2024 vanhuuden uuvuttamana 97-vuotiaana.
Erkki Suorsa syntyi perheen toiseksi lapseksi 27. syyskuuta 1926 Oulun Hietasaaressa. Kun poika oli 12-vuotias, perheen isä, Oskari Suorsa, menehtyi. Maria Suorsa jäi yksin neljän lapsen ja keskeneräisen talourakan kanssa.
Totutusta poiketen Erkki oli päätetty laittaa oppikouluun, sillä hänen ei ajateltu saavan heikon näkönsä vuoksi töitä tavallisena työmiehenä. Koulumenestyskin puolsi valintaa.
Koulunkäynti köyhän perheen lapsena ei ollut helppoa. Tämä oli Suorsan mukaan yksi niistä syistä, joiden takia hän karkasi 17-vuotiaana merille.
Kun Maria-äiti meni satamatoimistosta kysymään, kuinka alaikäinen oli päästetty merille, hänelle näytettiin äidin allekirjoittama lupakirja. Äiti päätteli, että enemmän harmia seuraisi, jos hän kertoisi Erkin väärentäneen nimikirjoituksen. ”Hätäpäissäni taisin kirjoittaa”, kerrotaan hänen sanoneen.
18-vuotiaana Suorsa oli Oulun kaupungintalolla esikunnan juoksupoikana. Lopulta myös hänet kutsuttiin palvelukseen vuonna 1944. Hän oli koulutuksessa Santahaminassa.
Suorsa kertoi, kuinka sotilaita itärintamalle kuljettanut juna pysähtyi Mikkelin jälkeen vuorokaudeksi. Sitten tuli ilmoitus, että aselepo on solmittu.
Suorsa kertoi, kuinka he olivat 1945 kuljettamassa sotakorvauslastia Leningradiin ja sikäläinen satamapäällikkö esti laivan lähdön perustellen, että miehistöön kuului sotarikollisia, eli rintamalla olleita.
Kapteeni oli kysynyt, ovatko kaikki laivassa, ja kehottanut vaivihkaa irrottamaan köydet. Sitten oli ajettu täydellä vauhdilla ulos satamasta.
Töitä riitti Itämerellä ja Pohjanmerellä. Suorsan mukaan suomalaiset olivat laivojen halpatyövoimaa. Hän työskenteli merillä ollessaan muun muassa moottorimiehenä ja lämmittäjänä.
Tutuiksi tulivat Atlantin ylitykset ja Punainenmeri. Kun jälkipolvi selasi kaunista Egyptistä tuotua kuva-albumia, Suorsa sanoi, ettei Egyptiä alemmaksi kannattanut mennä, koska meno muuttui niin villiksi. Merirosvousta oli silloinkin.
Alus kävi Iranissa asti. Valokuvista löytyy myös otos brasilialaisesta baarista. Sokeritoppavuorella oli käyty ja guanoa kuljetettu saarilta mantereelle.
Suorsa purjehti myös vapaa-aikanaan, usein veljiensä Aarnen ja Laurin kanssa. OTPS:n jäsen hän oli vuodesta 1952.
Avioon Suorsa astui 32-vuotiaana. Meri ei jättänyt häntä rauhaan, vaikka kotona oli pikkulapsia. Kokonaan maihin mies jäi asiakirjoista päätellen vasta 1964.
Siitä lähtien aina eläkeikään saakka Suorsa työskenteli Oulun kaupungilla betonimiehenä. Hän oli rakentamassa muun muassa Oulun uimahallia, teatteria, turvevoimalaa ja pääkirjastoa. Kun jälkipolvi suri vanhojen oululaisten rakennusten katoamista, Suorsa totesi ykskantaan, että joutikin.
Hänen sanontansa ”betoni on kaunista” on jäänyt hyvin muistiin. Vanhalla iällä hän myönsi, että myös vanhat rakennukset ovat kauniita.
Oulun kartta pysyi hyvin Erkin muistissa, sillä hän pyöräili miltei kaikki matkat 93-vuotiaaksi. Vielä eläkeläisenä hän muutti parin otteeseen, lopuksi takaisin rakastamaansa Hietasaareen, Toppilansaareen.
Pappana hän oli välittävä isä ja isovanhempi. Lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten kuvat olivat kunniapaikalla hyllyssä ja kahvi- tai ruokapöytä valmiina vieraisille tuleville. Kuvaavaa on, että hänen bravuuriinsa, merimiespihviin, ei annettu vain yhtä reseptiä, vaan kolme erilaista.
Papalla löytyi aina aikaa lastenlasten kanssa jutusteluun ja kortinpeluuseen. Jos joku ei oppinut tupen sääntöjä, vika oli kyllä itsessä.
Syksyllä 2020 Suorsa sairastui vakavasti, ja lääkärin kehotuksesta omaiset kävivät jättämässä hyvästit. Kuin feenix-lintu hän nousi sairasvuoteelta ja toipui. Erkki sanoi toivovansa nähdä vielä kaksi kesää. Hän sai kolme.
