Mainos

Mök­ki­läi­nen, joka ei suostu pois­tu­maan

Kun Outi Puoskari kertoi lapsilleen, että kunnasta tullaan haastattelemaan häntä, he kysyivät että ”Ai senkö takia tulevat, kun et suostu poistumaan täältä?” Puoskari on syntynyt Pelsonsuolla, oululaistunut hetkeksi, ja lopulta löytänyt uudelleen Vaalan ja upean Oulujärven rannan.

Lempipaikaksi on valikoitunut mökin terassiporras. Siitä päivä lähtee käyntiin rennosti.
Lempipaikaksi on valikoitunut mökin terassiporras. Siitä päivä lähtee käyntiin rennosti.
Kuva: Ia Samoil

Astuessamme ulos autosta edessä avautuu upea Oulujärven ranta ja idyllinen mökkitontti pää- ja piharakennuksineen. Kierrämme mökin edustalle ja astumme sisään upealle katetulle terassille. Myöhemmin selviää, että jalkojemme alla oli sisään astuessa mökkiläisen lempipaikka, mökin terassiporras.

Outi Puoskari kertoo Vaalaistuneensa osittain myös koronan myötä, mutta jätämme keskustelusta pandemia-ajan ikävät puolet pois täysin. Se toi mukanaan mahdollisuuden etätyölle ja täyspäiväiselle mökkiläisen arjelle. Tässä samassa mökissä sen asukas on viettänyt vapaa-aikaansa jo vuodesta 1984. Nykyisin hän viettää mökillä päivänsä normaalia arkea viettäen, muutamia mökkiprojekteja lukuun ottamatta. Usein myös mökillä vierailevat lapset ja lapsenlapsi.

Aiemmin Puoskari asui ja työskenteli Oulussa, ja etätyöajan alettua kulki siellä mökiltä käsin vielä noin kahtena päivänä viikossa. Puoskari kertoo omin sanoin kokeneensa ”sunnuntai-olon”, eli viimeisen mökkipäivän pakkaamisen ja Oulun kotiin ajamisen niin ikäväksi, että vuodenkierron mökillä vietettyään hän lopulta koki mökille jäämisen parhaaksi vaihtoehdoksi. Oulun asunto meni myyntiin ja etätyö jatkuu mökiltä edelleen.

Mikäpä siinä, kun töitä sai mökiltä käsin tehdä luonnon ympäröimänä suoraan Oulujärven rannalta!

Esitellessään mökkipaikkaansa Puoskari kertoi meille, että parasta Vaalassa on se, että siellä on kaikki, mitä hän arjessaan tarvitsee. Peruspalvelut, ystävät, luonto sekä hyvät kulkuyhteydet Vaalan ytimeen ja lähimpiin kaupunkeihin.


Luonnon lähellä on hyvä olla.
Luonnon lähellä on hyvä olla.
Kuva: Ia Samoil

”Vaala on sopivan kaukana kaikesta”, tuumaamme yhdessä. Myös työskentely onnistuu Teamsin ja toimivien verkkoyhteyksien myötä mainiosti.

Työn ulkopuolella arki Vaalassa kuluu muun muassa luonnossa liikkuen. Puoskari kertoo, että maastopyöräilyreitit ovat monipuoliset, ja niille pääsee helposti vaikkapa suoraan mökiltä. Parasta on myös järvi, mökin rannasta löytyykin sup-lauta ja soutuvene. Talvisin mökkiläinen liikkuu jalan tai potkukelkalla. Myös kunnan alueella järjestettävät tapahtumat vievät usein mukanaan.

”Aika paljon on tullut oltua myös järjestämässä tapahtumia, esimerkiksi Happy Beach Asfaltti Sprintin toimikunnassa olen ollut mukana”, Puoskari kuvailee.

Pienen kunnan hyvänä puolena onkin sen tiivis yhteisöllisyys.

Oulujärven ranta on upea säällä kuin säällä, Puoskari nauttii pilvenraosta pilkistävästä auringonvalosta.
Oulujärven ranta on upea säällä kuin säällä, Puoskari nauttii pilvenraosta pilkistävästä auringonvalosta.
Kuva: Ia Samoil

Vierailumme loppupuolella ihastelemme vielä yhdessä Oulujärven rantamaisemaa, ja huomaamme Puoskarin mökin pihalla erikoisuuden. Vanha maitotankki. Se on Puoskarin mukaan maailman paras kylpytynnyri. Ajattelen, että tämä kiteyttää täydellisesti mökki-idyllin, ja mieleni vaeltaakin heti oman mökkipaikan rauhaisaan ja luonnonläheiseen tunnelmaan.

Tule sinäkin kokemaan tämä Vaalaistumisen ja mökkeilyn tunnelma! Vaalaan pääset helposti junalla, autolla tai vaikkapa linja-autolla. Lue lisää syitä Vaalaistua osoitteesta vaala.fi.