Ihmisten oikeudesta sosiaaliturvaan säädetään perustuslain 19. pykälässä. 19.3:ssä todetaan, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.
Mielestäni olisi niin kansalaisten kuin sosiaali- ja terveysalan ammattilaistenkin oikeus kuulla poliittista keskustelua siitä, mikä on se riittävä sosiaali- ja terveyspalvelujen taso, johon perustuslain edellä mainitussa kohdassa viitataan.
Kansalaiskeskustelua seuratessa syntyy vaikutelma, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen taso ole riittävä. Hyvinvointialueet ovat sitä mieltä, ettei rahoitus ole riittävä. Poliittinen keskustelu pyöriikin liikaa rahoituksen ympärillä ja vähemmän, jos ollenkaan niiden palveluiden ympärillä, jotka poliitikkojen ja edelleen heidät valinneiden kansalaisten mielestä tulisi lopettaa tai joita tulisi karsia.
Itse tulkitsen pykälää 19.3 siten, että palvelujen riittävyys ihmisen kokemuksena ei voi muuttua perustuslain tulkinnassa. Jos tavoitteena on aiemmin esimerkiksi ollut, ettei yksikään alaikäinen joudu elämään vaarallisissa olosuhteissa, tuo vaatimustaso on totta myös tänään.
Perustuslaki ei ole perustuslaki eli lainsäädännön kulmakivi, jos alemman tasoisella lainsäädännöllä perustuslain asettamia tavoitteita voidaan muokata toiseksi. Jos rahaa ei riittäviin palveluihin ole tai sitä ei riittävästi haluta niihin kohdentaa, tulee tuo kohta poistaa perustuslaista säädetyssä järjestyksessä, mikä pakottaa myös asian avoimeen käsittelyyn.
Tällä hetkellä hyvinvointialueet ovat tilanteessa, jossa palvelujen järjestämisen innovointi ja annetulla rahoituksella selviäminen keskittyy siihen, miten rahat käytetään mahdollisimman kattavat palvelut turvaten. Lopputulos voikin olla sitten aivan muuta kuin riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Jos perustuslaista poistettaisiin maininta riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista, voisimme laajentaa keskustelun hyvinvointialueiden tarjoamien palveluiden rajaamisesta esimerkiksi siihen, että niitä tarjottaisiin vain tietyn ikäisille. Sisätautikirurgia voitaisiin lopettaa esimerkiksi yli 60-vuotiailta ja lastensuojelu yli 12-vuotiailta. Tätäkö me haluamme?
Olosuhteissa, missä riittävien palvelujen turvaaminen ei ole laissa säädetyllä tavalla tosiasiallisesti mahdollista, vastuulliset ammattilaiset reagoivat vaihtelevasti.
Joku voi vaihtaa työpaikkaa vähän tiheämmin, toinen vaihtaa kokonaan alaa ja kolmas on keksinyt keinot piiloutua lopulliselta vastuulta matriisiorganisaation sokkeloihin. Mikään näistä reaktioista ei paranna rahoituksen riittävyyttä ja palvelujen vaikuttavuutta.
Riittävien palvelujen määritelmä pitää keskustella auki konkreettisella tasolla poliittisessa järjestelmässämme ja säätää lait perustuslakia myöten tätä vastaavaksi. Palveluprosessit ja työtehtävät pitää puolestaan hyvinvointialueilla kuvata, jotta toiminnan kehittäminen voidaan aloittaa. Missä vaiheessa olemme menossa?
Harri Ojanperä
sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteteiden sekä kauppatieteiden maisteri, ammatillinen opettaja