Tämän vuoden Kultainen kaulin -palkinnon on saanut Oulun Taidekoulun pitkäaikainen emeritarehtori Ulla Kaislaranta.
Kultainen kaulin -palkinto myönnetään ansioituneelle oululaisen kulttuurin sarkaa edistäneelle tekijälle tai vaikuttajalle. Se jaetaan vuosittain Oulussa järjestettävän Siirin päivät -tapahtuman yhteydessä.
Palkitsemisperusteiden mukaan Ulla Kaislaranta on lasten taide- ja kulttuurityön vankkumattomalle edistäjä, joka teki työtään täydellä sydämellä.
Hänen ja muiden asialleen omistautuneiden tekijöiden myötä taidekoulusta muotoutui ”paikka, jossa saa olla se, mitä on”.
Porissa syntynyt, mutta pohjoispohjalaisen identiteetin omaava Ulla asui ensi kerran Oulussa lapsuudessaan 8–14-vuotiaaksi. Paluu kaupunkiin tapahtui yliopisto-opiskelujen myötä 1971, jonka myötä hän ”unohtui tänne, kun tuli perustetuksi perhe”.
Kirjallisuuden opiskelija alkoi miettiä, mikä hänestä tulee, minkä myötähän hakeutui jo olemassa olleeseen taidekouluun 1970-luvun loppupuolella. Peruskoulusta vietiin tuohon aikaan pois taideaineiden tunteja, mikä oli vaikuttanut taidekoulun perustamiseen.
Oulun malli poikkesi muista vastaavista, koska siihen haluttiin mukaan kaikkea mahdollista taiteen laajalta saralta, perustaidekasvatuksen lisäksi esimerkiksi sarjakuvaa ja elokuvaa.
Ulla Kaislarannan ura taidekoulussa alkoi koulun kannatusyhdistyksen johtokunnan sihteerinä, mutta jo vuonna 1981 hänestä tuli johtava tuntiopettaja, sittemmin johtava opettaja ja 1986 rehtori. Koulu kunnallistettiin 1989. Hänen missionaan oli: ”tarkoitus tuottaa iloa, aiheuttaa hämmennystä ja olla unohtumaton”.
Taidekoulu vei kaikkiaan Ulla Kaislarannan elämästä nelisenkymmentä vuotta: hän tapasi luonnehtia olevansa ”Oulun Taidekoulun rehtori olosuhteiden pakosta ja teatteriopettaja jumalan armosta”. Teatteri olikin Ullan töissä läheisintä, mitä osoitti muun muassa vuodesta 1996 yhteensä 25 kesän ajan toiminut teatteriteltta.
Hän toteaa syntyneensä pienen tuottajageenin kanssa: taidekoulu oli enimmältään tuottamista, siksi työ tuntui mielekkäältä. Toisaalta byrokratiaa ja rahoituksen järjestämistä ei jäänyt ikävä, kun hän eläköityi rehtorin virasta 68-vuotiaana.
Tuo tapahtui korona-aikaan: hän sanookin, ettei tiedä, miten normiolosuhteissa jäädään eläkkeelle ja olevansa mieluummin nykyinen jotain kuin entinen jotain.
Siksipä tuntosarvet ovat olleet myös tuon jälkeen jatkuvasti koholla, esimerkiksi Naisunionin, Lintulammen aluetoimikunnan, Kaltio ry:n ja Kalle Päätalo -seuran tapahtumien kautta. Itseään ei ole tarvinnut tuputtaa, vaan kaikkiin on pyydetty.
Mutta vuodet eivät ole tietenkään yksinomaan työtä, vaan ne toivat mukanaan ison perheen. Sittemmin Ulla on saanut tutustua myös isoäidin rooliin, joka poikkeaa tyystin muista: Oulun ja Pirkkalan väli on sen myötä tullut tutuksi.
