Uusien opetussuunnitelmien hengessä rakennetut modernit koulut ovat herättäneet viime aikoina keskustelua puolesta ja vastaan. Julkista kritiikkiä ovat saaneet muun muassa Pontuksen koulu Lappeenrannassa (Ylen uutinen 15.8.), Linnakankaan koulu Kempeleessä (Kaleva 29.9./Lukijalta) sekä Ritaharjun koulu Oulussa (Kaleva 4.10./Lukijalta).
Uusissa opetussuunnitelmissa on otettu esille muun muassa oppilaan itseohjautuvuutta, erilaisia tiedon hankkimistapoja ja oppimisympäristöjä, ilmiöoppimista, yhteistoiminnallisuutta ja osaamisperusteisuutta.
Näitä hyviä tavoitteita onkin toteutettu opetuksessa jo pitkään, mutta nyt ne on kirjattu selkeämmin opetussuunnitelmiin, jotta kaikilla oppilailla opetuspaikasta ja opettajasta riippumatta olisi yhtäläiset oikeudet näiden asioiden saavuttamiseen. Tarkoitus on siis hyvä, mutta keinoissa on menty osittain väärään suuntaan ja äärilaitaan.
Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä mainitsee Ylen haastattelussa 27.8., että lapsi tarvitsee ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta, ja itseohjautuvuus sopii vain pienelle joukolle oppilaita. Kritiikistä huolimatta hän pitää uutta opetussuunnitelmaa hyvänä: ”Kyse ei ole opetussuunnitelman huonoudesta vaan siitä, miten sitä on tulkittu. Suunnitelmasta on otettu muutama kohta ja niitä on ruvettu rummuttamaan”.
Hänen mukaansa uusia kouluja tehtäessä on menty liian pitkälle: ”On hirvittävän hienot koulut, joita mainostetaan, ettei siellä ole seiniä, pulpetteja eikä vakituisia työtiloja. Siinä on käsitetty väärin, mitä on oppilaskeskeisyys ja yhteistoiminnallisuus.”
Professori Juha T. Hakala on samoilla linjoilla (Yle 27.8.): ”Ajatellaan, että suihkuverhotyyppiset tilanjakajat toimisivat. Eivät ne vain toimi.” Hakala huomauttaa, että oppilaiden joukossa on paljon erilaisia lapsia, joista osa tarvitsisi ympärilleen rauhaa, jota uudet kouluteivät välttämättä suo.
Oma kokemukseni on, että vielä peruskoulun jälkeenkään moni nuori ei kykene sellaiseen itseohjautuvuuteen ja vastuun ottamiseen, mitä joissakin kouluissa odotetaan nyt jo alakoululaiselta.
Lapsi ja nuori elää usein hetkessä, ja tekee vain sen mitä vaaditaan. Varhaista vastuun ottamista ja itseohjautuvuutta ei voi olettaa syntyvän itsestään, vaan se vaatii aikuisen läsnäoloa ja ohjausta, sekä pitkäjänteisyyttä ja etenemistä pienin askelin.
Opetuksessa olisikin hyvä löytää se kultainen keskitie, eli sopivassa määrin opettajajohtoista opetusta ja omatoimista työskentelyä, jossa oppijalähtöisyys on huomioitu erilaisine työtapoineen ja tarvittaessa eriyttäen.
Häiriötön opiskeluympäristö on erityisen tärkeää ajattelua ja pohtimista vaativissa oppiaineissa, kuten matematiikassa.
Opettajana olenkin huolissani erityisesti matemaattisten taitojen kehityksestä uusissa moderneissa kouluissa, joissa on liian suuret ryhmät ja liikaa melua ja muita häiriötekijöitä. Yhdessä oppiminen ja oivaltaminen on mitä hienointa oppimista, mutta sen rinnalle tarvitaan myös rauhallista keskittymistä ja itsenäistä tekemistä. Jatkuva hälinä ja levoton ympäristö kuormittaa, mikä voi näkyä väsymisenä varsinkin iltapäivän oppitunneilla.
Onkohan tämä se suuntaus, mitä opetushallituksen virkamiehet todella halusivat uutta opetussuunnitelmaa laatiessaan, vai onko joku tulkinnut nyt asioita väärällä tavalla? Monella paikkakunnalla mietitään kouluverkkoratkaisuja ja suunnitellaan moderneja ja avoimia kouluja uuteen opetussuunnitelmaan vedoten. Päättäjiltä tarvitaan nyt erityistä harkintaa näissä ratkaisuissa.
Esa Räisänen
lehtori, Haapavesi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.