Huh, nyt se on ohi!
Helpotukseni ei kestä kauan, sillä se muuttuu huoliksi. Päällimmäisenä huolettaa, että jos minulla on korona, olen voinut tartuttaa sen riskiryhmään kuuluvalle äidilleni.
Pian alan kokea yllättäviä tunteita. Tunnen häpeää siitä, että minulla saattaa olla korona. Kehtaanko enää ikinä palata ihmisten ilmoille? Sitten tulevat itsesyytökset. En ole ollut tarpeeksi varovainen. Jos minulla on korona, se on oma vikani.
Tunteet ovat normaaleja, vakuuttaa Mieli ry:n asiantuntija ja psykologi Outi Mäkinen minulle puhelimessa.
– Meille on annettu viesti, että täytyy olla hyvin huolellinen, ettei tauti pääse leviämään. Silloin on luonnollista, että tulee itsesyytöksiä ja häpeän tunnetta.
Häpeässä on Mäkisen mukaan mukana pelkoa siitä, että tulee torjutuksi tai joutuu yhteisön ulkopuolelle. Itsesyytökset voivat kummuta ajatuksesta, että pystymme vaikuttamaan elämäämme. Normaalisti tunne siitä, että voi hallita elämäänsä, on hyvä asia.
– Se voi kääntyä itseään vastaan, jos kuvittelee, että pystyy hallitsemaan asioita, joita ei pysty hallitsemaan. Voi syntyä itsesyytöksiä, että olisin voinut toimia toisin.
Häpeä ja itsesyytökset eivät synny tyhjiössä. Kanadalaismedia Global News kertoo stigmasta, jota koronatartunnan takia koetaan ympäri maailmaa. Artikkeli kertoo tartunnan saaneesta ecuadorilaisesta eläkeläisestä, jonka kuva sairaalasängystä sai ihmiset ilkeilemään ja syyttämään naista koronan levittämisestä.
Häpeän kulttuuri on läsnä Suomenkin arjessa. Jos joku yskii kaupassa, muut jähmettyvät ja jopa mulkaisevat köhijää. Kaupassa yskivä voi ärsyttää, sillä hän ei vaikuta ottavan muita huomioon, mutta paheksunta voi vaikuttaa köhijään.
Kirjaudun jo kolmatta kertaa terveystietoja sisältävään Omakantaan. Olen ollut koko päivän levoton ja käteni hikoavat. Avaan sivun ja kyllä, siellä tosiaan on merkintä. Koronatestini tulos on negatiivinen. Uusi helpotus!
Seuraavina päivinä vitsailen tuloksestani ystävilleni ja vakuuttelen, että vaikka yskin, se on vain normaalia flunssaa. Tunnen piston sydämessäni. Minusta tuntuu kuin vakuuttelisin ihmisille olevani yhteiskuntakelpoinen.
Saatamme tietämättämme luoda ja lisätä koronaa sairastavien häpeää ja itsesyytöksiä. Ehkä voisimme sen sijaan yrittää vähentää sairastavien psyykkistä taakkaa näyttämällä ymmärrystä. Se auttaisi itseämmekin, jos sairastumme.