Vuonna 2024 syntyvyys Suomessa oli tilastohistorian matalin: kokonaishedelmällisyysluku oli vain 1,25 ja lapsia syntyi 43 720. Syntyvyys on ollut jyrkässä laskussa jo vuodesta 2010, ja Suomi erottuu muista maista tässä suhteessa selvästi. Tämä herättää kysymyksen: miksi maailman onnellisin kansa ei enää halua lisääntyä?
Suomi on hyvinvointivaltio, jossa elintaso on korkea ja peruspalvelut toimivat. Silti yhä harvempi kokee vanhemmuuden houkuttelevaksi tai mahdolliseksi. Syitä on monia, ja ne liittyvät sekä yksilön valintoihin että yhteiskunnan rakenteisiin.
Yksi merkittävä tekijä on yhteiskunnallinen epävarmuus. Ilmastonmuutos, sota Euroopassa ja maailmantalouden epävakaus luovat pelkoa tulevaisuudesta. Moni miettii, onko lapsen tuominen maailmaan vastuullista tai edes turvallista.
Toinen syy on urakeskeisyys ja myöhäiset lapsihaaveet. Nyky-yhteiskunnassa painotetaan yksilön vapautta ja itsensä toteuttamista. Moni haluaa ensin rakentaa uraa ja omaa elämää ennen kuin edes harkitsee perheen perustamista – usein tämä tapahtuu vasta yli kolmekymppisenä, jolloin biologinen ikkuna alkaa uhkaavasti sulkeutua.
Sopivan kumppanin löytäminen on myös vaikeutunut. Parisuhteiden muodostaminen on muuttunut ja yksinäisyys lisääntynyt. Lisäksi naisten asema työelämässä on edelleen haavoittuva: lapsen saaminen katkaisee uran, ja kodin metatyöt eli arjen organisointi jää usein naisen vastuulle. Tämä epätasa-arvo tekee vanhemmuudesta raskaampaa ja vähemmän houkuttelevaa.
Yhteiskuntamme on myös vahvasti yksilökeskeinen. Avun pyytäminen ja saaminen on vaikeaa; moni kokee jäävänsä yksin vanhemmuuden haasteiden kanssa. Tukea ei aina ole saatavilla ja perheiden arki voi olla kuormittavaa.
Nettikeskusteluissa esiintyy myös syyllistäviä näkemyksiä, kuten erään vanhemman miehen kommentti: “Nykyään ne ihmiset, joilla on kohtu, eivät sitä täytä. Ei millään ehdi, kun pitää bilettää ja rakentaa uraa.” Tällaiset näkemykset eivät auta ymmärtämään ilmiötä, vaan siirtävät vastuun yksipuolisesti naisten kannettavaksi. Syntyvyyden lasku ei ole vain naissukupuolen vika, vaan monimutkainen ja moniulotteinen yhteiskunnallinen ilmiö.
Jos syntyvyyttä halutaan nostaa, on yhteiskunnan olosuhteita muutettava. Vanhemmuus pitäisi nähdä toivottavana ja tavoiteltavana, ei taakkana tai velvollisuutena. Tämä vaatisi laajoja muutoksia: parempaa perhepolitiikkaa, tasa-arvoisempaa työelämää, enemmän tukea vanhemmille ja turvallisempaa tulevaisuutta.
Mutta ehkä meidän on vain hyväksyttävä, että syntyvyys ei enää nouse. Meillä ei ole kansantaloudellisia resursseja tehdä tarvittavia muutoksia eikä mikään politiikka voi poistaa maailmanpoliittisia uhkakuvia. Surullinen tosiasia on, että suomalainen ei halua enää lisääntyä, koska ei näe sitä kannattavana.
Ehkä olemme matkalla kohti ihmislajin sukupuuttoa, josta olemme tähän saakka lukeneet vain dystopioista. Nyt se ei ole enää vain fiktiota, vaan mahdollinen tulevaisuus.
Sari Mäkeläinen
Liminka