Pääkirjoitus: Tark­kaa­vai­suus her­paan­tui – valtio luotti For­tu­min osaa­mi­seen so­keas­ti

Kaleva Mün­che­nissä: Samuel Purola myönsi, ettei ollut par­haas­sa iskussa EM-vä­li­eräs­sä – "Ka­le­van kisojen jälkeen on ollut vähän takki tyhjä"

Miksi eläimet toi­mi­vat sa­duis­sa kuin ih­mi­set? – Oulun yli­opis­ton pro­fes­so­ri vastaa

Viekas kettu ja paha susi ovat satujen vakiohahmoja. Miksi näin on?

Kettu on satujen klassikkohahmo.
Kettu on satujen klassikkohahmo.

Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden sisältöä.

Viekas kettu ja paha susi ovat satujen vakiohahmoja. Miksi näin on?

Kirjallisuuden professori Kuisma Korhonen Oulun yliopistosta vastaa, että eläinsadut pohjautuvat esihistoriallisten heimoyhteisöjen mytologiseen tarinaperinteeseen.

– Heimoyhteisöt eivät koostuneet vain ihmisistä, vaan niissä elettiin tiiviisti yhdessä luonnon kanssa. Heimoilla oli omat toteemieläimensä. Raja ihmisen ja eläimen välillä ei ollut niin vahva kuin nyt.

Esihistoriallinen ihminen personifioi eli inhimillisti eläinten lisäksi luontoa muutenkin: vaikkapa lähteillä ja tuulella oli henki. Korhosen mukaan maailmankuva oli hyvin sieluttunut.

Yhteiselo eläinten kanssa jatkui maatalousyhteiskunnassa, ja ympärillä olevat eläimet tarjosivat valmiin henkilögallerian mielikuvineen.

Kreikkalaisessa tarinaperinteessä Aisopoksen eläinsadut eli faabelit ovat olleet sisällöltään opettavaisia.

– Eläimet ovat helppo vertauskuvien kohde. Kun kettu on näyttänyt juonikkaalta, on juonittelevaa ihmistä ruvettu kutsumaan ketuksi. Vaikuttaa olevan perustavanlaatuista, että ihminen näkee eläimillä erilaisia toimijuuksia, Korhonen miettii.

Eläinhahmojen rooleissa ilmenee jonkin verran kulttuurisia eroja, joihin yhteisön elinkeino vaikuttaa. Agraariyhteiskunnissa susi on nähty yksinomaan vihollisena, mutta Pohjois-Amerikan intiaanien tarinoissa susien metsästystaitoja ihaillaan.

– Sutta pidetään veljenä tai kollegana, joka on tarinoissa auttajan roolissa, professori kertoo.

Suomalais-ugrilaisessa perinteessä karhua kunnioitetaan niin paljon, että sen nimeäkin vältetään mainitsemasta. Puhutaan mieluummin mesikämmenestä, otsosta tai kontiosta. Korhonen huomauttaa, että sen sijaan eurooppalaisissa tarinoissa karhu kuvataan usein kömpelönä ja tyhmänpuoleisena tyyppinä, jota kettu huijaa.

Jokin tarve ihmisellä tuntuu olevan ymmärtää ja sepittää eläimen sielunmaailmaa.

– Kun katsoo pieniä lapsia, lähes poikkeuksetta he ovat kiinnostuneita eläimistä. Jotkut eläimet herättävät luontaista hellimisen halua, toiset taas inhoa ja pelkoa.”

Korhosen perheeseen hankittiin muutama vuosi sitten koira. Toisen nisäkäslajin kanssa asuminen on muistuttanut häntä vahvasti siitä, että emme elä tällä planeetalla yksistään ihmisten kesken.

– On kaikenlaista vipeltäjää, Korhonen toteaa.


Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät tiistain Tiedeuutisissa.

Tämä juttu on Oulun ylioppilaslehden tuottamaa sisältöä. Lisää lehden juttuja voit lukea täältä.