Haluaisin esittää ihmetykseni sitä lakia kohtaan, jonka mukaan minkä tahansa teräaseen kantaminen julkisella paikalla, kuten puistoissa ja kaduilla, voi johtaa jopa vankeustuomioon. Kuitenkin samanaikaisesi kaduilla ja puistoissa liikkuu satoja, ellei tuhansia koiria, joista monet ovat potentiaalisesti vähintään yhtä vaarallisia kuin esimerkiksi joku sieniveitsi.
Koiranomistajat tietysti vetoavat siihen, että koirat ovat kytkettyinä, mutta eipä se sieniveitsikään sieltä tupesta itsekseen sinne vastaantulijan kurkulle mene. Kyllä siinä aina sen teräaseen kanssa tarvitaan sen kantajan aktiivinen tarkoitus vahingoittaa toista ihmistä. Koirien suhteen tämä ei sen sijaan edes aina ole tarpeen.
Lainsäätäjä näyttää pitävän itsestään selvänä sen teräaseen kantajan halua vahingoittaa muita ihmisiä. Miksi siis koiranomistajat ovat tässä erityisasemassa? Eikö kansalaisten pitänyt olla samanarvoisia lain edessä?
Nykyaikana monet saattavat oikeasti kokea teräaseen kantamisen turvallisuustekijänä, ja tämä on siis haluttu kieltää. No hyvä, mutta miksi sitten joku toinen saa liikkua susikoiran kanssa? Jokainen varmasti tajuaa, että ei se uhria etsivä ryöstäjä sitä susikoiran taluttajaa valitse.
Haluaisin mielelläni kuula poliisin kannanoton tähän asiaan, koska mielestäni sillä on yleistä merkitystä kansalaisten tasa-arvon kannalta.
Tapio Prokkola
Oulu