Eduskunnasta
Peruskoulutuksemme on maailmalla laajasti ihailtu, ja se on mahdollistanut ei pelkästään tärkeän yleissivistyksen tarjoamisen jokaiselle, vaan myös eväät menestykseen – taustoihin katsomatta. Tänä päivänä se ei kuitenkaan enää tuota samoja tuloksia kuin ennen. Digitaalisuuden vääränlainen hyödyntäminen perusopetuksessa, auktoriteetin puuttuminen ja isot kouluyksiköt ja -tilat, väestön muutos sekä liiallisen itsenäisen työskentelyn vaatiminen jo alakoulussa ovat kenties olennaisimpia syitä nykytilanteeseen.
Sen sijaan, että lapset ja nuoret saisivat peruskoulusta työkalut elämässä, jatko-opiskeluissa ja työuralla pärjäämiseen, tänä päivänä edes perusasiat, kuten luku- tai kirjoitustaito, eivät ole enää itsestäänselvyyksiä.
On hälyttävää, mikäli peruskoulun annetaan vajota niin alas, että vähimmäistavoitteena on enää vain luku- ja laskutaidon hallitseminen.
Lahjakkaat lapset pärjäävät paljon vähemmällä, mutta ne lapset, jotka tarvitsevat tukea, jäävät nykyisin jalkoihin. Toisaalta lahjakkaidenkaan lasten täyttä potentiaalia ei välttämättä saada esille.
Lapsen vahvuudet yksilönä eivät tule huomatuksi, jos lapsilta vaaditaan jatkuvasti itseohjautumista.
Esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriön kanssa elävät lapset eivät pysty ohjaamaan omaa toimintaansa tavalla, jota heiltä itsenäisessä työskentelyssä vaaditaan. Mikäli tällaisen lapsen vahvuuksia ja hänelle sopivia työskentely- ja oppimistapoja ei huomioida, hän ei välttämättä saa eväitä elämään, sillä hänen vahvuutensa jäävät huomaamatta. Jälkikäteen ihmetellään, kun käytöshäiriöt lisääntyvät, ja miten erityisesti pojat lopulta syrjäytyvät.
Kun koululaisilta vaaditaan sellaista itseohjautuvuutta ja omatoimisuutta, joihin he eivät vielä ole ikänsäkään puolesta valmiita, korostuu kodin merkitys ja se, paljonko vanhemmat panostavat lapsen oppimiseen, jolloin esimerkiksi matalan koulutustason omaavien vanhempien lapset joutuvat helposti eriarvoiseen asemaan.
Lasten hyvinvointi ja pelko heidän pärjäämisestä nykymaailmassa voi nopeastikin ajaa ohi vanhempien oman uran, jolloin tulevaisuudessa saatetaan aiempaa useammin turvautua myös kotiopetukseen.
Oppivelvollisuuden pidentäminen kummastakaan päästä ei ole oikea ratkaisu. Jos opetussuunnitelmilla ja -menetelmillä ei päästä haluttuihin tuloksiin, on järjestelmää ja rakenteita uudistettava – tässä kohtaa ehkä palattava viisi askelta taakse. Käytännönläheisyys, yhdessä toimiminen, luonnon ja liikkumisen tärkeys sekä jokaisen lapsen yksilöllisen ohjaamisen korostaminen ovat asioita, joihin pitäisi panostaa.
Isot, avoimet ja hälyiset tilat tai itsenäinen työskentely digilaitteiden kanssa ei toimi, joten olisi ajoissa luovuttava niistä nykymuodossaan, ennen kuin koulumme vajoaa kehitysmaiden tasolle.
Toimiva koulujärjestelmä on menestyvän sivistys- ja hyvinvointivaltion perusta, mihin on panostettava.
Jenna Simula on perussomalaisten kansanedustaja Oulusta.