Sunnuntaina 9. lokakuuta vietetään valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää. Lännen Media tapasi yläkouluikäisenä äitinsä sairaudesta kärsineen naisen. Tässä on hänen tarinansa:
”Se oli ihan yläasteen alkuaikaa, kun äitini jäi uupumuksen vuoksi sairauslomalle. Ensiin ajateltiin, että kyse on vain työstressistä, joka menisi vähitellen ohi. Uupumus muuttui kuitenkin masennukseksi. Kun vanhempi sairastuu, niin tottakai se vaikuttaa lapseen. Olen ainoa lapsi, ja minulla on ollut aina tosi läheinen suhde äitiini. Ehkä myös sen takia äidin sairastuminen vaikutti minuun niin paljon.
Kun vanhempi on masentunut, hän ei jaksa viettää aikaa yhdessä lapsen kanssa, eikä välttämättä edes nousta sängystä. Minä ajattelin, että on tosi tärkeää, että äiti saa nukkua ja levätä, niin hän paranee. Jossain vaiheessa sitten ymmärsin, ettei hän ehkä paranekaan sillä nukkumisella.
Halusin miellyttää äitiä. Muistan, että esimerkiksi siivosin meillä kotona sen takia, että hän olisi iloinen. Ja kyllä kai hän olikin. Hän on jälkeenpäin sanonut minulle arvostaneensa sitä tosi paljon. Mutta välttämättä en saanut silloin sitä signaalia.
Halusin olla kotona ja katsoa, että äiti voi hyvin. En ehkä välttämättä ollut kuitenkaan sillä tavalla ylihuolehtivainen lapsiomainen, että minun olisi pitänyt koko ajan tarkistaa hänen vointinsa. Kuitenkin minulla oli sellainen olo, että toivottavasti hän voi hyvin ja jos minä nyt teen tämän asian, ehkä hän voisi vähän paremmin.
Oli tosi raskasta ymmärtää, että tein minä mitä tahansa, äiti ei parane. Etten pysty itse vaikuttamaan siihen asiaan.
Olen aika aikaisessä iässä jo ruvennut kantamaan aika suurta vastuuta. Joskus sitä miettii, miten olisi ollut, jos olisi kantanut vähän vähemmän vastuuta: mitä asioita olisin tehnyt eri tavalla? Mutta sitähän ei näin jälkikäteen pysty sanomaan.
Meidän suhteemme oli kuin peili: silloin kun äidillä meni hyvin, minullakin meni hyvin. Kun hänellä oli huono jakso, minullakin meni tosi huonosti: olin tosi allapäin ja minulla oli vähän ahdistusta, pahoinvointia ja pelkoa siitä, miten äiti voi."
"Oletin kaikkien tietävän"
"Minä häpesin ja pelkäsin, mitä muut ajattelevat perheemme tilanteesta. Miten minä selitän kavereille sen, miksi äiti voi noin? Miten koulun henkilökunta reagoi? Entäs jos joku saa tietää? Välillä luulin ihmisten näkevän minusta päältä päin, että meidän perheessä oli ongelmia. Jotenkin oletin kaikkien tietävän, että minulla on ongelmia tai että minulla on masentunut äiti. Ajattelin, etteivät he vain ehkä näyttäneet sitä minulle.
Sehän oli vain omaa mielikuvitustani. Jälkeenpäin sen tietää, että voit näyttää pärjäävän miten hyvin tahansa, vaikka sinulla olisi mikä tausta. Mutta juuri sillä hetkellä se tuntui yli-yli-pahalta. Ja se pelko, että jos sanoo jonkin asian, ymmärtääkö joku sen väärin tai saako joku siitä vihjeen ja ymmärtää äitini olevan sairas.
Mielenterveysongelmia ei voi selittää samalla tavalla kuin flunssaa, diabetestä tai syöpää. Se oli suuri häpeä.
Suurin pelkoni oli ehkä se, että lastensuojelu tulee ja vie minut pois kotoa. Toinen oli se, mitä ihmiset ajattelevat minun äidistäni. Ajattelevatko he, että hän on huono äiti eikä pysty pitämään minusta huolta? Kuitenkin hän oli minulle maailman paras äiti. Hänhän oli vain sairas.
Pelkäsin, mitä muut ihmiset ajattelevat perheestämme ja ajattelevatko he, että olemme epäonnistuneet sen takia, että tämä on koskettanut nyt meitä."
Parantuminen lähtee ongelmien käsittelystä
"Tapahtuneesta on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tänä päivänä äitini voi hyvin. Hän oli aika pitkällä sairauslomalla ja parantuminen vaati häneltä paljon.
En osaa oikein sanoa, mikä äitiä auttoi paranemaan. Uskon, että minulta on pidetty pimennossa tiettyjä asioita. Hän on kertonut minulle päättäneensä jossain vaiheessa, että hänen pitää ryhtyä tekemään asioita. Että hän haluaa parantua, hänen pitää tehdä jotain.
Masennus on sellainen, että sinä voit nukkua ja tavallaan paeta ongelmia sillä. Mutta jossain vaiheessa sinun pitää ryhtyä käsittelemään niitä, jotta pystyt jatkamaan elämääsi.
Meidän kohdalla oli kyse lopulta aika lyhyestä ajanjaksosta, kun äiti oli sairas. En muista tarkalleen, kuinka kauan siinä meni, ehkä noin vuosi itse sairastamiseen. Vaikka paraneminen toki kesti jonkin aikaa, olen saanut jatkaa siitä eteenpäin ja elää ihan normaalia elämää."
"Ette ole yksin"
"Ihmiset sanovat usein tarinani kuultuaan, että minulla on ollut vaikeaa. On kuitenkin lapsia ja nuoria, joilla on paljon, paljon vaikeampaa. Heidän tilanteensa on ollut paljon pahempi ja heistä on tullut ehkä itsetuhoisia tai he ovat joutuneet väärille raiteille sen takia, että perheessä on ollut mielenterveysongelmia.
Haluaisinkin sanoa kohtalotovereilleni, ettette ole yksin. 25 prosenttia lapsista elää samassa elämäntilanteessa. Olen joskus miettinyt, kuinka monta lasta ja nuorta minä tapasin koulun käytävällä, jolla saattoi olla ehkä vielä pahempi tilanne kuin minulla.
Minähän en puhunut tilanteesta kenellekään, en halunnut puhua. Jos minulta kysyttiin jotain, minä vastasin tylysti, että kaikki on okei. Yleensä minulta ei kysytty uudelleen.
Oikeasti apu, minkä lapselle ja nuorelle voi antaa, on se, että kysyy uudelleen ja uudelleen. Silloin lapsi ymmärtää, että sinä oikeasti välität hänestä. Että on joku, joka välittää ja johon voi luottaa.
Kymmenen vuotta sitten en ollut kuullutkaan sanaa vertaistuki. Asuin niin pienellä paikkakunnalla, ettei sitä välttämättä ollut edes tarjolla. Toisaalta: kuinka helposti nuori lähtee siinä tilanteessa johonkin vertaistukiryhmään? Siihen on niin suuri kynnys, ettei sitä välittämättä ylitetä.
Tänä päivänä nuorille suunnatut chat-palvelut ovat suunnattoman hyviä sen vuoksi, että niissä voi jakaa tarinansa nimettömänä ja kuulla myös muiden kokemuksista.
En koe jääneeni mistään olennaisesta paitsi sen takia, että meidän perheessä oli ongelmia. Mutta tottakai se on opettanut katsomaan elämää eri tavalla. Minulla on ymmärrys siitä, että mielenterveysongelmat voivat oikeasti koskettaa ketä tahansa. Tiedän, että kuka tahansa voi sairastua ja kenestä tahansa voi tulla omainen.”
FinFami kampanjoi lapsiomaistyön puolesta
Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami haluaa kiinnittää huomiota mielenterveyspotilaiden lasten asemaan Suomessa.
Liiton mukaan joka neljäs suomalaislapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelma.
FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen korostaa, että jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen, tasapainoiseen ja hyvään kasvuun. Liitto kerää Ilonanpäivän kampanjallaan varoja lapsiomaistyöhön.
– Lapsiomaisten tilanne on tunnistettava ja heidän tarpeisiinsa on vastattava, vaatii Hytönen.
Lisätietoa FinFamin lapsiomaiskampanjasta löytyy kampanjasivulta ilonanpäivä.fi
