Yli 600 000 muun suomalaisen tavoin olen metsänomistaja.
En mikään suur-sellainen, mutta sen verran hehtaareja on, että olen saanut tuntumaa siihen, millaista on toukokuun lopun helteessä kantaa taimilaatikoita istutusalan kannokossa ja risukossa, kuinka hiki nousee pintaan raivaussahaa tiheässä taimikossa heilutellessa tai miltä tuntuu lapioida rankakasoja esiin metrisen hangen alta, kun mies ajaa moottorikelkalla niitä isompaan pinoon tien varteen.
Tiedän, kuinka mukavalta tuntuu nähdä istutettujen taimien lähteneen hyvin kasvuun, miten hyvältä oman metsän mustikka maistuu ja kuinka ilahduttavaa on katsella sitä komeaa kallionpäällysmetsää, jonka on päätetty antaa humista paikallaan koskemattomana täältä ikuisuuteen.