Oulun sydämessä, keskellä kaupunkia, seisoo milloin tyhjä uoma ja toisinaan kuolleet vesipeilit. Kyseessä on siis Merikosken vanha koskiväylä, joka ennen kuohui elämää ja loi kaupungille sen tunnistettavimman maiseman. Nyt se on kivikkoinen muistutus menneestä ajasta – mutta myös mahdollisuudesta, joka voisi nostaa Oulun Suomen rohkeimmaksi luontopositiiviseksi kaupungiksi.
Merikosken vesittäminen ei ole utopia. Kaupungin teettämän selvitys osoitti, että tekniset edellytykset ja ekologiset hyödyt ovat olemassa. Vanhan uoman palauttaminen virtaavaksi loisi uhanalaisille lajeille elinympäristön, kalojen kutualueet ja uuden vedenalaisen ekosysteemin. Samalla Oulu saisi elävän, äänellisen ja visuaalisesti vaikuttavan kaupunkiluontokohteen – aivan keskelle keskustaa.
Tämä ei ole pelkkä ympäristöteko. Se on identiteettiteko.
Merikosken kuohut voisivat palauttaa Oululle sen historiallisen symbolin: kaupungin, joka syntyi veden varaan ja jonka nimi merkitsee yhteyttä mereen.
Vesitetty koski olisi matkailun vetonaula, elinympäristö ja virkistyksen keidas. Kaupungin imago, vetovoima ja viihtyisyys nousisivat uudelle tasolle – aivan kuten Imatralla ja Vanhankaupunginkoskella on jo nähty.
Siksi on hämmentävää, että hanke on jumiutunut byrokratian rattaisiin, vaikka juuri Oulussa sen toteuttaminen olisi poikkeuksellisen helppoa. Kaupunki omistaa alueen, omistaa myös voimalaitosyhtiön, ja on julistautunut luontopositiiviseksi kaupungiksi, jonka tehtävänä on parantaa lähiluonnon tilaa. Kaikki on valmiina: poliittinen tahtotila, tekninen osaaminen ja asukkaiden tuki. Vain päätös puuttuu.
On aika toimia. Merikosken vesittäminen on askel, joka kertoo, että Oulu ei pelkästään puhu luonnosta – se tekee siitä totta.
Jaakko Räisänen
jokiaktiivi, Jokirinne