Meidän planeettamme on nuori. Se ei ole ongelma. Ongelma on se, mitä me teemme nuoruudellamme.
Meillä on vähän älyä, koska osaamme rakentaa esimerkiksi siltoja. Mutta älykkyys ilman ymmärrystä on kuin tuli kuivassa metsässä.
Me olemme alkaneet tuhota elämän edellytyksiä. Planeettamme hengittää metsien ja merien kautta, mutta me hakkaamme keuhkomme (sademetsät) nurin ja hukutamme meret. Ilmakehä muuttuu, ja lämpö kasvaa.
Meidän rakentamamme järjestelmät – raha, valta, rajat – ovat ihmisten keksimiä. Ne ovat tarinoita, joihin olemme alkaneet uskoa enemmän kuin luonnon lakeihin. Mikään niistä ei kanna, jos itse perusta murenee.
Tämä ei ole syytös. Tämä on peili.
Meillä olisi voinut olla – ja meillä on yhä – mahdollisuus kasvaa. Ei hallitsijoiksi, ei alistajiksi, vaan vastuullisiksi kanssakulkijoiksi elämän rinnalla.
Meillä on vielä aikaa. Ei paljon, mutta riittävästi.
Jos oivallamme ajoissa, voimme löytää paikkamme maailmassa – ei ylimpinä, ei alimmaisina, vaan osana kokonaisuutta, jonka olemme liian usein unohtaneet.
Jos emme oivalla, jäljelle jää vain hiljaisuus ja tyhjyys.
Jouni Aro
Muhos