Nallikari Safarisin toimitusjohtaja ja perustaja Jarkko Auno kertoo, että edellisen kahden vuoden aikana jouluaikaan tapahtuva matkailu on lisääntynyt valtavasti. Viime vuoden joulusesonki oli Nallikari Safarisille jopa liikaa: jouluaaton ja loppiaisen välissä kaikkia matkailijoita ei ollut mahdollisuutta edes vastaanottaa, vaikka yritys järjesti elämyssafareita kaksi tai kolme päivässä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Viime vuonna Ouluun virtasi matkailijoiden mukana noin 261 miljoonaa euroa.