Esko Aho käsittelee puikkojaan tottuneen taitavasti. Aho istuu vaimonsa kanssa kerrostalon reunustalla ja pistää sushiannostaan poskeen MM-kisojen maratonreitin varrella Taka-Töölössä.
Ei kai entinen pääministeri ole näin kansainvälisen kansanomaiseksi heittäytynyt?
Ei sentään, tämä Esko Aho on helsinkiläinen japaninkielen kääntäjä. Hänen ja vaimonsa Naruko Ahon lisäksi Pohjoisella Hesperiankadulla on kymmenittäin japanilaisia.
Japanissa maraton on valtavan suuri laji ja parhaat juoksijat suuria tähtiä.
"Jokaisella juoksijalla on oma sponsorinsa eli he ovat ammattilaisia. Esimerkiksi tätä miestä, Tsuyoshi Ogataa, tukee Hiroshiman sähkölaitos", Aho esittelee suosikkijuoksijan kuvaa.
Toisella
kotikentällä
Japanilaiset näyttävät olevan Helsingissä kuin kotikentällään. Myös suomalaisille on jaettu viuhkoja, joissa toisella puolella on Japanin lippu ja toisella kartta maratonreitistä tai esimerkiksi sponsorin logo.
"Ilmoitimme tuttavillemme Japaniin, että olemme kahdeksan kilometrin kohdalla. He voivat nähdä meidät televisiosta. Suurin osa paikalla olevista japanilaisista on lentänyt tänne pelkästään miesten maratonia varten", Aho selvittää.
Kun maraton ammutaan liikkeelle Kauppatorilta kello 14.20, pirskahtaa taivaalta tuttuja kavereita, sadepisaroita. Kuin ihmeen kaupalla kastumiselta kuitenkin vältytään tällä kertaa.
Viuhkan
voimalla
Taka-Töölöön - kuten koko maratonreitin varrelle - on kerääntynyt sankka joukko ihmisiä. Japanin viukat ja Suomen liput kilpailevat tasaveroisesti suosituimman kannustusvälineen asemasta.
Irja Arpiainen sekä Riitta ja Ilkka Pirnes ovat kimpsuineen aidan vieressä hyvillä paikoilla. Käsissään heillä on - kuinkas muutenkaan - Japanin viuhkat.
Ketä he kannustavat?
"Jotain japanilaista, jotain Toshibaa", Arpiainen nauraa.
Arpiainen on itse juossut ensimmäisen maratoninsa 50-vuotiaana. Nyt hänellä on takanaan jo neljä maratonia, kaikki ulkomailla juostuna.
Ensimmäisenä 7,5 kilometrin kohdalle pyrähtää neljän polkupyöräpoliisin joukko. Poliiseja naurattaa, kun kansa antaa raikuvat aplodit. Hetken päästä juoksijoiden lauma saa monta kertaa kovemman kannatuksen.
Janne Holmén roikkuu pääjoukon mukana.
Arpiainen ja Pirnekset jäävät paikoillensa odottamaan, että juoksijat saapuvat kymmenen kilometrin juoksemisen jälkeen uudestaan. Piknikkori odottaa aukaisemistaan.
"Punaviiniä ja itse tehtyjä sämpylöitä, siinä on meikäläisten doping. Pysyvät veriarvot kohdillaan", Arpiainen hauskuttaa.
Taas aurinko
nousee
Holmén on vessassa! Euroopan mestari tuskin lukee pöntöllä Asterixia, mutta peli on silti menetetty.
Ai jai jai. Suomalaistoiveet hiipuvat Mannerheimintiellä. Kansallisoopperan kulmille, 32 kilometrin kohdalle, tuleekin ensimmäisenä suomalaisena Francis Kirwa.
Siitä huolimatta ilmassa on vanhan kunnon urheilujuhlan tuntua. Teiden varsille kerääntynyt kansa antaa innokkaasti kannustuksensa jokaiselle juoksijalle.
Pisimmälle menee komeahattuinen nuori mies, joka Mannerheimintiellä huutaa suomeksi ohjeita kaikille kansallisuuksille.
"Jaksaa, jaksaa! Vauhtia, vauhtia! Hop, hop, hop! Hyvä, hyvä", mies toistelee väsymättä.
Toiset jaksavat paremmin, jotkut huonommin. Maraton on hieno, mutta raaka laji. 96 juoksijasta jää reitin varrelle 35 kilpailijaa.
Tasan kello puoli viisi Tsuyoshi Ogata kurvaa maratonportista kolmantena stadionille.
Nousevan auringon maassa eletään television prime-time aikaa, kello on siellä 22.30.
Helsingissä paistaa aurinko.