Stora Enson hakkuilla tapahtunut raakkutuho oli anteeksiantamaton teko. Episodin ja siitä käytävän jälkipyykin opetus on selvä: Aliurakoitsijoiden tekemät virheet tulevat kalliiksi ympäristölle, yhtiölle ja maanomistajalle.
Kuohunta tapahtuneen ympärillä on toki ymmärrettävää. Olemme tässäkin tapauksessa tutussa tilanteessa: ympäristöväki, teollisuus ja hallinto käyvät kiivasta keskustelua, johon metsänomistajan näkökulmaa ei haluta ottaa mukaan. Sama tilanne on esimerkiksi metsien hiilensidonnasta käytävässä keskustelussa, missä metsänomistajilta ei uskalleta kysyä heidän näkemystään hiilensidonnan parantamiseksi.
Purojen ympärille on esitetty leveämpiä suojakaistoja. Tämä varmasti sopii metsänomistajille, jos aiheutuneet tulonmenetykset korvataan. Maanomistajille noita kustannuksia ei voida siirtää.
Peruskysymys on, pitääkö rangaista sitä metsänomistajaa, jolle arpa on antanut virtaveden kulkemaan maidensa läpi? Vastauksen tulisi olla selvä: Ei pidä! Leveämmät suojakaistat ovat tosiasiallista suojelua ja niistä maanomistajan tulee saada täysimääräinen korvaus.
Keskustelua korvauksen maksajasta on käyty vähän. Valtion maksuhalukkuus on heikko, mutta markkinoilta rahaa löytyisi. Hallitus pystyisi halutessa luomaan luontoarvomarkkinat, joilla yksityiset rahoittajat saataisiin tekemään ympäristölle hyvää maanomistajan kanssa tehtävillä vapaaehtoisilla suojelusopimuksilla.
Ensimmäisenä askeleena voisi olla, että raakkuesiintymien salassapitovelvollisuudesta luovuttaisiin maanomistajien suhteen. Nyt olisi ministeri Kai Mykkäsellä loistava näytön paikka rohkeudesta ja luovuudesta.
Juha Pylväs
Maanomistajain Liiton hallituksen jäsen, Ylvieska