Mainos

Maa­laus­yri­tys sai alkunsa lu­kio­lais­poi­kien vit­sis­tä – nyt Laa­tu­trion toi­mi­tus­joh­ta­ja sai Vuoden nuoren yrit­tä­jän pal­kin­non

Laatutrio Oy:n ensiaskeleet otettiin vuonna 2016, kun lukiolaiskaverukset Veikka Österberg, Sampsa Laitinen ja Joona Harmaala miettiä mitä tekisivät kesällä. Veikka heitti vitsillä idean, että perustetaan maalausyritys. Siitä se sitten lähti.

Pohjois-Pohjanmaan Vuoden nuorena yrittäjänä palkittu Veikka Österberg kannustaa kaikkia ja erityisesti nuoria kokeilemaan rohkeasti yrittäjyyttä ja uskomaan itseensä.
Pohjois-Pohjanmaan Vuoden nuorena yrittäjänä palkittu Veikka Österberg kannustaa kaikkia ja erityisesti nuoria kokeilemaan rohkeasti yrittäjyyttä ja uskomaan itseensä.
Kuva: Ester van Dam

Laatutrio on kasvanut ja laajentunut Pohjois-Pohjanmaalta Keski-Suomeen ja Uudellemaalle. Nyt toimitusjohtaja Österberg palkitaan Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Nuorena Yrittäjänä.

Ensimmäiset kaksi vuotta Laatutrion perustajat toimivat kevytyrittäjinä. Vuonna 2018 yritysmuoto muuttui osakeyhtiöksi.

”Keskustelu vaimon kanssa antoi lopullisen sysäyksen yrittäjyyteen. Koronapandemian alkuun asti teimme töitä opintojen ohella, mutta koronan myötä päätimme alkaa työskennellä kokopäiväisesti”, Veikka Österberg muistelee.

Österberg on ollut aina kiinnostunut strategiapeleistä sekä matematiikasta. Hänen mielestään strategisia taitoja ja matematiikkaa tarvitaan myös yrittäjyydessä.

”Olen aina ollut hyvin voitontahtoinen. Uskon, että kun tahtoa riittää, niin on mahdollista saavuttaa haluamiaan asioita.”

Österberg opiskeli lukion jälkeen yliopistossa kasvatustieteitä. Kun yritys alkoi kasvaa, hän päätti vaihtaa alaa ja meni Oulun ammattikorkeakoulun Terwa-akatemiaan.

Kun koronapandemia sulki yhteiskuntaa, niin Laatutriossa alettiin panostaa yritykseen. Liikevaihto on kasvanut keskimäärin 120 prosenttia vuodessa.

”Meillä on ympärivuotisesti 15 työntekijää. Työ painottuu kesäsesonkiin, jolloin voi olla jopa 90 työntekijää.”

Yrittäjällä riittää tekemistä

Österbergin mielestä yrittäjyydessä on parasta se, että koko organisaatio kasvaa ja kehittyy yhdessä. Yrittäjyydessä koukuttaa puolestaan se, että vaikka on jo tehnyt paljon asioista, tekemistä riittää edelleen.

”Olen todennut, että mitä enemmän kartutat omaa tietoa, ymmärrät kuinka vähän oikeasti tiedät. Näen tärkeänä sen, että kouluttaudun koko ajan. Se tuo nöyryyttä, jota yrittäjyydessä tarvitaan.”

”Kun tahtoa riittää on mahdollista saavuttaa haluamiaan asioita.”

Österberg kertoo, että kaikki kolme perustajajäsentä ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Se on vahvuus yhteistyössä. Laatutriolla on haluttu panostaa hallitustyöhön, joten sinne on palkattu ulkopuolisia henkilöitä.

”Ulkopuoliset osaavat nähdä asiat eri tavalla ja pystyvät kyseenalaistamaan. Tämä auttaa kehittymään paremmin kuin se, että kehuisimme toisiamme ja tekisimme keskenämme”, Österberg korostaa.

Perhe ja vapaa-aika tärkeitä

Österbergille yrittäjyys on vain yksi osa elämää. Se ei määritä hänen koko identiteettiään. Hänen mielestä on tärkeää, että vastapainona on muutakin elämää.

”Perhe ja vapaa-aika ovat minulle hyvin tärkeitä. Pyrin siihen, että työviikko ei ylittäisi 40 tuntia. Uni, ravinto ja liikunta muodostavat hyvinvoinnin ja jaksamisen perustan.”

Haastavinta yrittäjyydessä on haastavat ajat maailmalla. Tämän vuoksi muutosjohtajuutta tarvitaan koko ajan. Österberg näkee vuorovaikutuksen tärkeänä osana työtään.

”Olen lapsesta saakka panostanut sosiaalisiin suhteisiin ja käyttänyt niihin paljon aikaa. Uskon sen olevan hyödyksi yrittäjänä toimiessani. Minun mielestä toimitusjohtajan tärkein tehtävä on luoda yrityksen ydinhenkilöille sellaiset edellytykset, että he voivat toimia tehtävissään mahdollisimman hyvin.”

Viime tilikausi oli tuloksellisesti haastava. Se johtui muun muassa siitä, että tuotannon kustannukset ylittivät budjetit. Österbergin mielestä tämä oli isossa kuvassa jopa tarpeen, koska se auttoi yritystä kehittymään entisestään.

Österbergin haaveena on kehittyä yrittäjänä erityisesti isojen linjojen suhteen. Hän haluaa jatkossa keskittyä yrityksessään uusiin projekteihin.

Veikka Österberg
  • Laatutrio Oy:n toimitusjohtaja 
  • 26-vuotias 
  • Perheeseen kuuluvat vaimo ja viisi lasta 
  • Koulutukseltaan ylioppilas ja silausta vaille valmis tradenomi 
  • Vapaa-ajalla harrastaa urheilua, lautapelejä ja musiikkia 
  • Laatutrio Oy on perustettu vuonna 2018 
  • Tarjoaa sisä- ja ulkomaalauksia, kattopalveluita sekä aurinkopaneeleita 
  • Toimii Pohjois-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa, seuraavaksi Pirkanmaalle 
  • Ydinhenkilöstön keski-ikä 25-vuotta 
  • Liikevaihto 2 miljoonaa euroa