Kolumni
Tilaajille

Maahanmuuttopuhe on Suomessa pielessä, ja sen korjaamisella on kiire

Ruotsin tilanteesta on syytä ottaa opiksi. Se ei kuitenkaan onnistu, jos maahanmuuttokeskustelumme pysyy nykyisen kaltaisena, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

-
Kuva: Pekka Peura

Naapurimaassamme Ruotsissa kuohuu. Sallivasta maahanmuuttopolitiikastaan tunnetun maan pääministeri Stefan Löfven yhdisti keskiviikkona maahanmuuton ja rikollisuuden tavalla, jollaista ei aikaisemmin ole sosiaalidemokraattisen Löfvenin suusta kuultu. Hän totesi, että jos Ruotsi ei onnistu maahanmuuttajien integroinnissa samaan aikaan, kun maahan kohdistuu laajaa maahanmuuttoa, kasvaa riski ongelmille, joita Ruotsissa on pitkin kesää nähty.

Ongelmilla Löfven viittasi jengiväkivaltaan, joka on riivannut useita alueita Ruotsissa ja vaatinut ihmishenkiä – myös sivullisten.

Sosiaalidemokraattien hallituskumppanille ympäristöpuolueelle maahanmuutto on tärkeä poliittinen kysymys. Sen tulokulma maahanmuuttoon on ennen muuta humanitaarinen, ja Löfvenin kommentin on jo spekuloitu johtavan vakaviin jännitteisiin hallituksen sisällä.

Ruotsalaisessa maahanmuuttokeskustelussa vaikuttaa olevan samankaltaisia ongelmia kuin suomalaisessa. Tärkeän ja tarpeellisen asian hyödystä ja haitoista ei pystytä rationaalisesti ja rakentavasti keskustelemaan, koska ääripäät ovat omineet aiheen. Nämä keskittyvät ennemminkin huutamaan toistensa ohi ja muovaamaan monimutkaiseen asiaan yksinkertaistuksia kuin etsimään ratkaisuja itse kysymykseen.

Rasistin tai vihervassarisuvakin leimakirveet lentelevät heti, jos kanta ei osu ääripään oman katsannon alle. Harva haluaa hankkiutua tälle lentoradalle, ja siksi suomalainen maahanmuuttokeskustelu ontuu. Valtaosa meistä tuntuu keskittyvän aiheen välttelyyn.

Peiliin katsomista on siis meillä kaikilla. Maahanmuuton ongelmien kieltäminen on yhtä epä-älyllinen lähestymistapa kuin se, että ihmisiä leimataan ihonvärin, kotimaan tai etnisen taustan perusteella rikollisiksi, sosiaaliavustusten väärinkäyttäjiksi tai turvallisuusriskeiksi. Asioita ei myöskään vie eteenpäin se, että ilmiö yritetään vaieta unohduksiin.

Kun Oulu pari vuotta sitten joutui kasvotusten maahanmuuttajien tekemän seksuaalirikosvyyhden kanssa, jyrkentyi monen täkäläisen kanta maahanmuuttoa kohtaan. Perheessämme oli tuolloin italialainen vaihto-oppilas. 17-vuotias suomea osaamaton nuori mies oli autuaan tietämätön kaupunkiamme kohdanneesta tragediasta, ja minun piti selittää tilanne hänelle. Olin huolissani siitä, kuinka vihaiset ihmiset suhtautuisivat nuorukaiseen, josta näki kilometrin päähän, ettei kyseessä ole suomalainen.

Ensimmäisen kerran elämässäni sain kokea häivähdyksen siitä millaista on olla huolissaan perheenjäsenensä turvallisuudesta vain siksi, että hän näyttää erilaiselta kuin valtaosa väestöstä. Tunne ei ollut mukava, mutta se oli herättävä. Ainakaan minä en halua sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset joutuvat vastaavan kanssa elämään.

Vaikka maahanmuuton vastustajien puheita kuunnellessa ei uskoisi, on Suomeen kohdistuvan maahanmuuton määrä suorastaan pikkuruinen, kun sitä vertaa moneen muuhun Euroopan maahan. Viime vuoden lopussa ulkomaan kansalaisten osuus koko väestöstä oli meillä 4,8 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisia Suomessa oli yhteensä 7,7 prosenttia väestöstä. Ruotsissa ulkomaalaistaustaisia on noin viidennes väestöstä.

Suomeen tarvitaankin lisää maahanmuuttajia, kuten alkuviikosta julkaistu Väestöliiton raporttikin osoittaa. Ilman heitä meidän on vaikea pitää hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä, kun suomalaiset ikääntyvät eikä meitä synny enää entiseen tahtiin.

Ruotsin kokemuksista on syytä ottaa opiksi. Trendi tahtoo olla, että mitä Ruotsi edellä sitä Suomi perässä, ja nyt naapurimaassa näkyvien ongelmien kaltaisia asioita tuskin kukaan Suomeen haluaa.

Jos Suomessa pystyään keskustelemaan maahanmuutosta asiallisesti, rakentavasti ja ratkaisukeskeisesti, meillä voi olla toivoa välttää Ruotsin tie. Silloin pystymme löytämään keinot maahanmuuttajien integroitumiseen osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Pystymme rakentamaan heille polut kielen oppimiseen, koulutukseen, työhön sekä suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen ja kulttuurin ymmärtämiseen. Niin kauan kuin keskitymme toistemme ohi huutamiseen ja solvaamiseen, kuljemme kohti ongelmia.