Lainsäädäntötyön tulee perustua selkeyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Nyt käsillä olevassa lakiesityksessä, laki lyhytvuokrauksesta asuinhuoneistojen käytöstä majoitustoimintaan, huomio kiinnittyy ennen kaikkea kieleen.
Kun vapauttavaa lakiesitystä kutsutaan "rajoittavaksi" ja majoittumista aletaan nimittää "asumiseksi", ollaan vaarallisen lähellä orwellilaista kielenkäyttöä, jossa sanat tarkoittavat päinvastaista kuin miltä ne kuulostavat.
Julkisuudessa lakiesitystä on kuvattu lyhytvuokrausta hillitsevänä ratkaisuna. Todellisuudessa sen vaikutukset ovat täysin päinvastaiset: kyse on merkittävästä asuinhuoneistojen vapauttamisesta majoituskäytölle.
Kielenkäyttö ei ole tässä yhteydessä viatonta, vaan se rakentaa mielikuvaa sääntelystä, jota lakiesitys ei tosiasiassa sisällä. Kun sanojen merkityksiä venytetään, myös demokraattinen keskustelu vääristyy.
Esitys laajentaa huomattavasti mahdollisuuksia käyttää asuntoja majoitustoimintaan. Kyse ei ole vain oman, vakituisesti asutun kodin satunnaisesta vuokraamisesta, vaan myös sijoitusasunnoista. Niitä voisi käyttää majoitukseen rajoittamattomassa määrässä useiden kuukausien ajan. Käytännössä tämä avaa oven ammattimaiselle majoitustoiminnalle asuinkerrostaloissa kaavamääräysten vastaisesti.
Eurooppalainen kehityssuunta kulkee aivan eri suuntaan. Monissa kaupungeissa on havaittu, että hallitsematon lyhytvuokraus rapauttaa asuntomarkkinoita ja asuinyhteisöjä. Siksi sääntely kohdistuu erityisesti sijoitusasuntoihin, joissa majoitustoiminta on kielletty kokonaan. Sen sijaan omaa kotia saa vuokrata lyhytaikaisesti, mutta tiukoin vuorokausirajoin ja rekisteröidysti. Näin tehdään selkeä ero satunnaisen kotimajoituksen ja liiketoiminnan välille.
Suomessa ehdotettu malli kääntää tämän logiikan päälaelleen. Sijoitusasunnot vapautetaan laajasti majoituskäyttöön, ja samalla uhataan heikentää pitkäaikaisten vuokramarkkinoiden toimivuutta.
Rovaniemi on jo varoittava esimerkki: talvisesongin ajaksi asunnot siirtyvät laajamittaisesti majoituskäyttöön, kaavan vastaisesti, ja paikalliset asukkaat jäävät ilman asuntoa. Nyt käsiteltävä lakiesitys ei puuttuisi tähän ilmiöön, vaan se normalisoisi ja laillistaisi sen.
Kyse on vallankäytöstä kielen kautta. Tällainen sanapeli estää rehellisen keskustelun siitä, kenen etuja asuntopolitiikassa ajetaan ja millaisia kaupunkeja haluamme tulevaisuudessa rakentaa. Ajetaanko lainsäädännöllä yleistä vaiko yksityistä etua.
Mikäli uusi laki tulisi tässä muodossa voimaan, vaikuttaisi se ihmisten kotien myytävyyteen ja niiden arvoon. Kuka haluaa ostaa itselleen kodin taloyhtiöstä, mistä on tullut hotelli?
Pasi Backman
varavaltuutettu (kok.), rakennuslautakunnan jäsen, Oulu