Tavatessani ihmisiä eri puolilta Suomea olen saanut kuulla monenlaisia tarinoita siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja on vuosikymmenien aikana järjestetty, mitkä ovat toimineet hyvin ja mitkä puolestaan huonosti.
Yhden menestystarinan loi aikoinaan Tampereella toimiva Coxa. Tekonivelsairaala onnistui lyhentämään 2010-luvulla potilaiden sairaalassaolojakson pituutta tehokkaasti 10 päivästä neljään. Nyt tekonivelleikkauksia tehdään siellä päiväkirurgisesti.
Toinen hyvä esimerkki liittyy Espoon Kilon terveysaseman ponnistukseen lyhentää terveyskeskuksen hoitojonoja radikaalisti henkilöstön kehittämän tiimityöskentelymallin avulla. Asiakkaan ongelma ja hoidon tarve saatiin usein ratkottua tiimissä etäpalveluna, eikä käyntiä aina terveyskeskukseen tarvittu.
Kolmatta esimerkkiä edustaa onnistunut järjestöpohjainen Lapsirikas -toiminta Oulun seudulla. Maksuton ja koko perheen hyvinvointia tukeva arjen apu on korvaamaton monelle perheelle, jota antavat koulutetut vapaaehtoistyöntekijät. Pitkäjänteisesti toteutettu ja perheiden tarpeisiin vastaava ammatillinen työ on juurtunut osaksi alueen palvelutarjontaa.
Neljäs hiljattain kuulemani esimerkki kertoo Utajärven kunnan päivystävän sairaanhoitajan työstä ennen hyvinvointialueelle siirtymistä. Sairaanhoitaja kykeni nopeasti tarjoamaan ensihoidon esimerkiksi palvelutalon asukkaille, tai vastaamaan yhteyden ottaneen potilaan avuntarpeeseen. Potilaan ei tarvinnut lähteä läheskään aina yötä myöten reilun 80 km päähän päivystävään yliopistosairaalaan.
Vastaavanlaista ketterää palvelua on toteutettu onnistuneesti Iissä ja Oulun reuna-alueilla ikäihmisille kohdistetussa päivystävän ambulanssitoiminnan muodossa.
Nämä esimerkit kuvaavat sitä, kuinka sote-palveluihin on löydetty luovia ratkaisuja menestyneesti tilanteissa, kun on aidosti haluttu lisätä oman alueen asukkaiden hyvinvointia, tai kun on löytynyt rohkeutta ja kykyä luoda yleisestä mallista poikkeavia, mutta asiakaslähtöisiä ja kustannustehokkaita palveluja.
Järjestämislaissa (612/2021) velvoitetaan hyvinvointialueita sovittamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan kunnan ja valtion sekä alueensa muiden toimijoiden kanssa. ”Muita toimijoita” ovat muun muassa järjestöt, yhdistykset, säätiöt, seurakunnat, ammatinharjoittajat, mikroyrittäjät tai yksityiset sote-palveluyritykset.
Kekseliäisyys ja rohkea kokeilu ovat hyveitä, kun tiukoissa taloudellisissa raameissa joudutaan etsimään ihmislähtöisiä mutta taloudellisesti kestäviä ratkaisuja palveluiden järjestämiseksi hyvinvointialueilla.
Kaiken lisäksi on välttämätöntä huomioida mahdolliset tulevaisuuden riskit ja niihin varautuminen. Nämä edellyttävät monipuolista tiedon keräämistä ensinnäkin alueen eri kolkissa asuvien ihmisten erilaisista tarpeista, sekä muualla hyvin toimivista malleista ja käytännöistä. Toiseksi, tulevaisuusajattelua ja vaikuttavuustiedon menetelmien osaamista ei voi niin ikään väheksyä.
Hyvinvointialueiden kehittäminen vastaamaan ihmisten ja toimintaympäristön tarpeisiin vaatii luovuutta ja yhteistoimijuutta alueen kaikkien osapuolten välillä. Näissä talkoissa tarvitaan keskinäistä luottamusta, arvostusta ja uskoa tulevaisuuteen.
Annu Haho
terveystieteiden tohtori, opettaja, Oulu