Jos omistaisi pelkän pläntin maata, sille voisi suunnitella paperilla millaisen talon tahtoo. Jos ottaisi ison lainan, voisi tehdä kaiken kerralla valmiiksi.
Mutta jos on hankkinut kodikseen vanhan riihen eikä halua naimisiin pankin kanssa, on paras edetä päivä kerrallaan, vaikka se tarkoittaa remontin keskellä elämistä ja keskeneräisyyden kestämistä. ”Tässä on mitä on, ja meidän on pelattava sillä, mitä on annettu”, Pjetur Sigurjonsson kiteyttää.
Hän kunnostaa puolisonsa Taina Otsamon kanssa vähitellen kotiaan Lumijoen Varjakassa, melkein kalasataman kupeessa.
Ei pariskunta silti suosittele remontin keskellä elämistä kellekään.
”Meidän keskinäiset taistelummekin ovat remontin aiheuttamia”, Pjetur paljastaa.
Tainan vanhemmat siirsivät hirsisen kehikon meren rantaan Oulun Madekoskelta vuonna 1968. Riihi palveli piharakennuksineen perheen kesäasuntona neljä vuosikymmentä. Kun Tainan isä kuoli ja omat tyttäret olivat muuttaneet jo omilleen, päätyivät Taina ja Pjetur ostamaan mökin itselleen ja aloittamaan sen kunnostuksen ympärivuotiseksi kodikseen.
Vanhassa riihessä oli muuttohetkellä noin 70 neliömetriä. Kodin alakertaan mahtuvat hyvin keittiö, olohuone ja Tainan työtila, ja yläkertaan on juuri valmistunut valoisa makuuhuone. Peseytymistilat ovat pihasaunassa.
Pjetur on kunnostanut kotia viisi vuotta kokeillen ja keksien. Työtä on vaikeuttanut, että riihen hirsiä ei alun perin ole veistetty yhtä tarkasti kuin asuinrakennuksien.
”Tukka heilui kovalla tuulella sisälläkin”, hän sanoo. Jokainen työvaihe on pitänyt räätälöidä erikseen.
”Joku on todennut, että rakennus koostuu aina tuhannesta pienestä virheestä. Olenkin yrittänyt käyttää maalaisjärkeä ja opetella tekemään talon ja ympäristön ehdoilla”, Pjetur toteaa.
Pari ei voisi kuvitella asuvansa sisämaassa. Meri on niin vieressä, että aallonmurtajille kävelee kotipihasta muutamassa minuutissa. Taina pulahtaa meriveteen usein, ja kesäisin käytössä on myös kanootti.
Pjetur ei kaipaa tuulensuojaa tontilleen eikä oikeastaan ymmärrä, miksi pihassa pitäisi kasvaa puita.
”Aurinko on tärkeämpi!”
Pjetur on tehnyt töitä syvän meren kalastustroolareilla. 1990-luvulla koko perhe asui joitain vuosia Islannin itärannikolla. Siellä luonnonvoimat tuntuivat vielä voimakkaammin kuin Varjakassa.
”Talot oli päällystetty aaltopellillä. Tuulet toivat ikkunoihin toisinaan suolakerroksen, joka piti aamulla huuhdella letkulla pois, jotta näkisi ulos”, Taina kertoo.
Ei ihme, että Perämeri tuntuu Pjeturista melkein sisäjärveltä: ”Ei täällä juuri aaltoja näe.”
Atlantilla vietetyistä vuosista kertovat kotona kauniit kuivatut merisiilit ja vitivalkoiset koljan luut.
Pjetur ja Taina tapasivat kolmekymmentä vuotta sitten Kööpenhaminassa. Sen jälkeen yhteisiä koteja on perustettu Tanskaan, Islantiin ja Suomeen, ja niissä on asunut kahden tyttären lisäksi koiria ja hevosia. Melkein aina on asuttu vuokralla, mutta kaksi viimeisintä kotia ovat olleet omistusasuntoja.
Varjakan tuulissa aviopari on hioutunut viime vuosina myös työpariksi.
”Olen autellut Pjeturia lautapoikana”, Taina sanoo.
Minkä Pjetur haluaa oikaista:
”Älä vähättele. Olet tehnyt paljon muutakin.”
Talo on nyt eristetty, ja päällä on komea uusi vesikatto. Rakenteilla on korkea ja avara lisäosa, johon on tarkoitus sijoittaa Tainan ateljee.
”Tarkkoja suunnitelmia ja aikatauluja tulevasta on kuitenkin turha tehdä”, remontoiva pari toteaa.
”Keskeneräisyyttä auttaa kestämään, jos osaa nähdä myös sen, mitä on jo saatu aikaan. Johan taloon tulee kylmä ja lämmin vesi. ”