Tino Saarenpää kirjoittaa Kalevan mielipidesivulla (23.10.) erikoisesta näkökulmasta Oulun kampusravintoloiden kilpailutusten tuloksesta ja miten lopputulos pitäisi ottaa ilolla vastaan eikä vastakkainasettelulla.
Korjataan Saarenpään kirjoituksesta heti yksi asia: Oulun yliopisto ei ole koskaan tarjonnut opiskelijaruokailua tai siihen liittyviä palveluita. Yliopiston tiloissa on opintotukilainsäädännön ja ateriatukiasetuksen mukaisten raamien puitteissa harjoittanut ravintolatoimintaa useat yhteisöt ja yritykset, pisimpään ja laajimmin oululainen Uniresta Oy edeltäjäyhteisöineen (Oulun ylioppilasapu ry, Kesäleski Oy, Reidar Oy).
Oulun korkeakoulukampusten opiskelijaruokailua vuodesta 2002 seuranneena ja hyödyntäneenä olen ollut siitä onnellisessa asemassa että olen saanut nauttia Unirestan enimmäishintaa edullisemmista hinnoista, vakaasta tarjonnasta ja mukavien ravintolatyöntekijöiden positiivisesta työn jäljestä.
Enkä unohda, miten aikanaan Linnanmaan kampuksella on ruokaan, sen laatuun ja asiakastoiveisiin ollut mahdollista panostaa, kun puitteet ja tulevaisuudennäkymät olivat stabiilit eivätkä ainaisen kilpailutusuhan varjostamia.
Oulun yliopisto lähti kampusravintolatoiminnan kilpailutusrumbaan vuonna 2015. Jokainen seurannut kilpailutus on enemmän tai vähemmän epäonnistunut, kun ravintoloita ei ole osattu kilpailuttaa.
Tänä syksynä yliopisto on antanut ymmärtää, että markkinaoikeus olisi kesän viimeisimmässä ratkaisussaan uhkasakon nojalla edellyttänyt pelkästään hinnan perusteella kilpailuttamista, vaikka markkinaoikeuden julkisen päätöstiivistelmän (Markkinaoikeuden päätös MAO:320/2024, 3.6.2024) perusteella tällaista tulkintaa on vaikea tehdä.
Yliopisto on omalla kilpailuttamisinnolla ja -osaamattomuudella ajautunut valituskierteeseen ja tilanteeseen, jossa se ei saa kampuksilleen pitkäjänteistä opiskelija- ja henkilöstöruokailua. Yliopistohan ei maksa senttiäkään opiskelijalounaista eikä subventoi työntekijöidensä arkiruokailua, joten nyt kilpailutuksen ratkaisseet ateriahinnat eivät ole sen hankintoja.
Lainsäädännön mukaisesti yliopiston ravintoloille tarjoamat toimitilat ja yliopiston ostamat vähäiset kokoustarjoilut eivät puolestaan vaatisi raskasta, muutaman vuoden välein toistuvaa kilpailutusruljanssia.
Nyt vain muutaman kuukauden jälkeen oululaisten opiskelijoiden omistama Uniresta heitetään taas ulos kampuksilta ja tilalle tuodaan kansainvälisiä yritysjättejä, joita yrityksinä oululaisten opiskelijoiden hyvinvointi tai kampuksen henkilökunnan työkyky ei kiinnosta vähääkään.
Oulun yliopistolla työskennelleet ja opiskelleet ovat varmasti huomanneet vuosien varrella, että nimenomaan Unirestan ravintoloissa on ollut joustavuutta, toimintavarmuutta ja myös laatua. Kun muut yritykset ovat pitäneet ravintoloitaan ja kahviloitaan suljettuina, Kastari oli avoinna ja ääriään myöten täynnä ja unirestalaiset ovat huolehtineet kokoustarjoiluista pitkin kampusta.
Yliopisto itse ei ole huolehtinut, että kilpailutusten voittaneet yritykset olisivat pitäneet sovitusta laadusta, valikoimasta tai aukioloajoista kiinni.
En luottaisi siihen, että vielä täydellisenä mysteerinä olevaan Sodexon ja muiden yritysten tarjoamaan hintaan todella pystyttäisiin tarjoamaan kilpailutuksessa yliopiston vaatimaa laatutasoa. Sitä on lähes mahdotonta saavuttaa nykyisillä kustannuksilla missään opiskelijaravintolassa – edes enimmäishinnalla.
Enkä valitettavasti luota siihenkään, että yliopisto kilpailutuksen järjestäjäosapuolena pystyy huolehtimaan tulevaisuudessakaan, että sen kampuksilla toimivat ravintolayritykset pitävät kiinni sitoumuksistaan.
Halpa hinta on laiha lohtu onnettomasta lopputuloksesta, joka ennemmin tai myöhemmin kampuksilla valkenee.
Wille Jurmu-Leppämäki
filosofian maisteri, tietojenkäsittelytieteiden opiskelija, Helsinki