1980-luvun populaarikulttuurin murroksessa sanailtiin siitä, kuinka musiikkivideo tappoi radiotähden. Nyt politiikan sisällöille uhkaa käydä samoin, kun poliittisen kulttuurin murros tekee kasvoista argumentteja ja typistää politiikan sisällöt ja osallisuuden ongelmat viestinnän vaikeuksiksi.

Usko siihen, että oikeanlainen viestintä tekisi poliittisesti hankalasta kompromissista, sisällöstä riippumatta, automaattisesti hyväksyttävämmän, tuntuu elävän vahvana. Ongelmien tai kannatuksen laskun ei ainakaan julkisesti tunnusteta johtuvan siitä, että tarjottu ratkaisu ei kansaa miellytä, vaan siitä, ettei sitä ole osattu viestiä oikein.