Perjantaina alkavalle metsäkanalinnustuskaudelle on hankittu Metsähallitukselta yli 100 000 vuorokausilupaa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Suosituilla Ylä-Lapin alueilla luvat loppuivat nopeasti, sillä kysyntä kasvoi, vaikka kiintiöt olivat viime vuoden tasoa.
Lupamyynti kasvoi erityisesti Kainuussa, Pohjanmaan maakunnissa sekä Itä-, Länsi- ja Etelä-Suomessa.
Kanalintulupien myynti alkoi viime viikolla Metsähallituksen verkkokaupassa ja -palvelunumerossa. Viikon aikana palvelunumeroon saapui 8 000 puhelua. Verkkokaupassa asioi parhaimmillaan lähes 2 000 metsästäjää yhtä aikaa.
Metsästysalueiden suosio jakaantui epätasaisesti. Kun myytävänä oli lupia 118 metsästysalueelle, 20 alueen luvat loppuivat nopeasti, mutta kaikille muille alueille on yhä lupia saatavilla. Monelle alueelle luvat on kuitenkin myyty loppuun aloitusviikolle 10.–16.9.
Eniten ruuhkaa puhelinpalvelunumerossa ja verkkokaupassa oli, kun Ylä-Lapin metsästyslupien myynti alkoi. Palvelunumeroon saapui noin 2 000 puhelua ensimmäisen tunnin aikana, ja yhtä moni metsästäjä yritti hankkia lupia verkkokaupasta. Myytävänä oli kuitenkin vain yhteensä 4 000 metsästysvuorokautta pohjoisimpien kuntien alueelle.
Muille seuduille lupia on jäljellä. Metsästysretkiä voi suunnitella myös myöhemmälle syksylle ja useilla alueilla kanalintujen metsästys on mahdollista myös tammikuussa.
Kanalintulupia on myyty alkavalle kaudelle nyt yli 100 000 vuorokausilupaa, mikä on hieman yli puolet valtakunnan kokonaiskiintiöstä. Metsäkanalinnuilla tarkoitetaan teertä, metsoa, riekkoa ja pyytä.
Metsästyslupien kysynnän lisääntymiseen vaikuttaa moni asia.
– Yleinen kiinnostus valtion alueita kohtaan lisääntyy. Viime viikolla kerrottiin retkeilyn suosion kasvusta. Viime kesänä kalastusluvat loppuivat Lapissa sellaisillakin kohteilla, joilla ne ovat aina ennen riittäneet. Myös metsästyksen suosio juuri Metsähallituksen kohteilla näyttää jatkuvasti lisääntyvän, erätalousjohtaja Jyrki Tolonen sanoo tiedotteessa.
Suosio ei hänen mukaansa selity pelkästään kahden viime vuoden poikkeavilla olosuhteilla ja ulkomaan matkailun hiipumisella. Kiinnostus valtion alueita kohtaan lisääntyi jo ennen koronapandemiaa.
Metsästyslupien kysyntään vaikuttavat perinteisesti myös lintukannat.
Metsästyksen kestävyyttä pyritään turvaamaan lupa- ja saaliskiintiöiden avulla. Esimerkiksi Lappiin olisi ollut enemmän kiinnostusta kuin lupia voitiin myydä.