
Joulukuun alussa tapahtuneen liiketoimintakaupan tavoitteena oli monipuolistaa Kuljetusliike Syrjäpalo Oy:n kuljetustoimintaa.
Yrittäjä Mika Syrjäpalo kertoo, että hänellä oli ollut etsintä päällä jo jonkin aikaa. Suomen Yrityskaupat Oy:ssä työskentelevä tuttava tiesi asiasta ja otti syksyllä yhteyttä.
”Hänellä oli asiakas, joka etsi jatkajaa. Tieto myynnissä olevasta yrityksestä tuli sitä kautta ja sen jälkeen ruvettiin sovittelemaan, miten päästään eteenpäin.”
Neuvottelujen lopputuloksena oli liiketoimintakauppa, johon kuuluivat koko kuljetuskalusto sekä Vieskan Elementin elementtikuljetukset. Henkilökunta siirtyi Syrjäpalolle vanhoina työntekijöinä. K. Isotalus Oy:n osakekanta jäi kaupan ulkopuolelle.
”Nyt on alettu kuljettamaan talo- ja rakennuselementtejä. Niitä viedään myös Etelä-Suomeen. Muuten meidän toimialueena on etupäässä Pohjois-Pohjanmaa.”
Sopimukseen kuuluu, että Kyösti Isotalus on apuna käytännön asioiden hoitamisessa.
”Paljon on hiljaista tietoa, joka saadaan näin vähitellen siirrettyä. Haasteena on, miten saadaan kaikki pyörimään niin, että asiakkaalle vaihdos olisi huomaamaton ja kuljetukset pyörisivät samalla tavalla kuin ennenkin.”
Kivuton yrityskauppa
Suomen Yrityskauppojen tiedotteen mukaan K. Isotaluksen liiketoiminnan luonne vaati toimijan lähiseudulta. Tarjolla oli useampia sellaisia ostajaehdokkaita, jotka olivat halukkaita ostamaan yrityksestä osia. Koska syynä myyntiin oli eläköityminen, oli helpompaa, että koko liiketoiminta saatiin uusiin käsiin.
Aiemmin Syrjäpalo Oy:n kasvua tapahtui siten, että kalustoa hankittiin lisää asiakkaiden lisätarpeiden mukaan.
”Nyt löytyi tällainen vaihtoehto. Onhan se rahallisesti isompi satsaus. Vuoden päästä tiedetään, miten meni”, Syrjäpalo toteaa.
Syrjäpalo Oy on mukana kiertotalouden kuljetuksissa. Se toimii Oulussa urakoitsijana energiayhtiö Gasumin biokaasun kuljetuksissa.
”Gasumille ajetaan syötteitä sisään ja Ruskossa mädätysjäännöstä ulos.”
Uusi kaasukäyttöinen kuorma-autoa
Tuore uutinen on, että kuljetusliike on hankkinut kaasukäyttöisen kuorma-auton.
”Kaasukäyttöisiä jäteautoja tankataan 300 kilometrin välein, mutta meillä se olisi ollut rajoittava tekijä. Jäteautot käyttävät paineistettua kaasua. Meidän autoon käytetään nesteytettyä kaasua ja sillä pitäisi päästä 1000 kilometriä kerrallaan”, Syrjäpalo kertoo.
Syrjäpalon pojat Lauri, 26, ja Severi, 20, ovat vahvasti mukana yrityksen toiminnassa. Kuljetustoiminta sai alkunsa vuonna 1991 maanviljelyksen ohessa. Mukana on nyt kolmas sukupolvi.
Mika Syrjäpalon ajatuksissa elää oman yrityksen omistajanvaihdos, joka voisi tapahtua lähivuosina. Nyt kuljetustoimintaa monipuolistuu, sillä yritys ei ole ennen hoitanut elementtirakenteiden kuljettamista.
”Toivotaan, että tämä vaikuttaa yritykseen positiivisesti. Paljon riippuu tietenkin siitä, miten asiakasyrityksellä on myyntiä. Kuljetusalan haasteena on polttoaineen raju hinnannousu.”
- Liminkalainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1991.
- Vaihtolava- ja kiertotalouskuljetukset sekä talo- ja rakennuselementtien kuljetukset.
- Henkilöstömäärä on noin 15.
- Toiminta-alue on Pohjois-Pohjanmaa, elementtikuljetuksia Etelä-Suomeen.