Raskaan ajoneuvon nostotyöt Kuusamontiellä eli Valtatie 20:llä ovat ohitse. Työt haittasivat liikennettä lauantaina aamupäivän ja iltapäivän aikana. Tilanne päättyi lauantaina ennen neljää.
Tarkempi paikka oli Arkalan kohdalla.
Tie oli suljettuna nostotyön ajan. Henkilöautoille järjestettiin kiertotie Joloksentien ja Hetekyläntien kautta.
Raskas liikenne pyrittiin päästämään ajoittain tapahtumapaikan ohi nostotyön sen salliessa.
Oulun poliisin johtokeskuksella ei ollut iltapäivällä tarkempaa tietoa, onko tielle kertynyt pitkää jonoa raskasta kalustoa.
Tieliikennekeskuksen operatiivisen vuoropäällikkö Sami Räihän mukaan raskasta liikennettä jouduttiin odotuttamaan paikan päällä ajoittain.
– Aina tilanteen salliessa sitä on päästetty tapahtumapaikan ohitse.
Kello 15 aikaan tien toinen kaista saatiin avattua ja liikenne pääsi kulkemaan vuorotellen tapahtumapaikan ohitse.
– Siellä on jälkiraivaustöitä vielä, muun muassa valaisinpylvään vaarattomaksi tekemistä, Räihä kertoo.
Uutista päivitetty 19.4. klo 15.08: Lisätty Sami Räihän kommentit ja tieto, että toinen ajokaista on auki.
Uutista päivitetty 19.4. klo 15.44: Tilanne on ohi.