Kolumni

Liikaa gril­lat­tu­ja pi­ka­ruo­ka­työn­te­ki­jöi­tä – nuorten työ­olo­suh­teet ovat usein ala-ar­voi­sia ja kohtelu on kovaa

Vuosi sitten tällä samalla palstalla (Kaleva 5.9.2020) olin huolissani nuorten työelämän pelisääntöjen tuntemisesta ja peräänkuulutin toimia tilanteen korjaamiseksi:

"Miten maailman paras koulutus voi tuottaa lopputuloksen, että nuoret eivät tunne edes työelämän perusasioita? "

"Onko järkeä, että kouluissamme opetetaan kaikki maailman pääkaupungit, mannerlaattojen liikkeet, ylöspäin ja alaspäin aukeavat paraabelit sekä heterotsygoottisten kiinanharjakoirien risteyttämiset, mutta jätetään työelämän perusasioiden kertominen pintaraapaisun tasolle? "

"Kaipaako nuori kipeästi oppia Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan uudistuksista 1500-luvulla vai olisiko parempi kertoa laajemmin suomalaisesta työlainsäädännöstä?"

Ja jatkoin:

”On vastuutonta päästää tulevaisuutemme toivot työelämään näin heikoin eväin, sillä tietämättömyys luo pohjaa työehtojen polkemiselle ja pettymyksille työuran varhaisissa vaiheissa.”

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut