Le­sot­hon pää­mi­nis­te­ri eroaa – uraa var­jos­ti­vat entisen vaimon murha ja po­liit­ti­nen juo­nit­te­lu

Pääministerin lähtö tapahtuu lähes kolme vuotta hänen entisen vaimonsa Lipolelo Thabanen salamurhasta. Murha on edelleen selvittämättä

Lesothon väistyvä pääministeri Thomas Thabane puhui YK:n yleiskokouksessa vuonna 2013.
Lesothon väistyvä pääministeri Thomas Thabane puhui YK:n yleiskokouksessa vuonna 2013.
Kuva: STAN HONDA/POOL


Etelä-Afrikan naapurivaltio Lesotho selvisi pisimpään Afrikan valtioista ilman ainuttakaan koronavirustartuntaa. Maa on kuitenkin ollut keskellä hämmentäviä tapahtumia.

Pääministeri Thomas Thabanen hallitsema puolueliitto koki tappion parlamentissa viime maanantaina ja Thabane jättää tehtävänsä 22. toukokuuta mennessä.

Pääministerin lähtö tapahtuu lähes kolme vuotta hänen entisen vaimonsa Lipolelo Thabanen salamurhasta. Murha on edelleen selvittämättä. Tapahtumat ovat varjostaneet Thabanen toista pääministerikautta, jonka hän aloitti kaksi päivää salamurhan jälkeen.

Vuonna 2012 Thabane haki avioeroa silloisesta vaimostaan Lipolelo Thabanesta voidakseen avioitua naisystävänsä kanssa.

Lipolelo Thabane kieltäytyi. Tämä johti hyvin julkisiin välien selvittelyihin ja oikeuspro- sessiin.

Vuonna 2017 kuukauden päästä ex-vaimon murhasta Thabane avioitui nykyisen vaimonsa Maesaiah Thabanen kanssa. Vaimoa vastaan on tänä vuonna nostettu syytteet salamurhasta.

Myös 80-vuotias pääministeri on ollut epäiltyjen listalla. Molemmat ovat kiistäneet syytteet.

Murhan selvittely on vienyt maan poliittiseen kriisiin.

Thabanen oman puolueensa jäsenet vaativat hänen siirtymistä syrjään sopimattomana tehtäväänsä. Myös oppositiopuolueet ovat vaatineet pääministerin eroa.

Vuosikymmenten poliittinen ura

Kyseessä ei ole ainut kerta, jolloin pääministeri on ollut juonittelun keskiössä. Thabane jättää taakseen uran, joka sisältää poliittista juonittelua ja kahnauksia armeijan kanssa.

Thabane aloitti uransa julkishallinnossa vuonna 1966, kun maa itsenäistyi. Myöhemmin sotilasjuntta nimitti hänet ulko- ja viestintäministeriksi.

Hän toimi välittäjänä, kun maa palasi takaisin siviilihallintoon ja pakolaiset palasivat.

Vuoden 1998 vaaleissa hän pääsi parlamenttiin ja nousi ulkoministeriksi. Vaaleissa epäiltiin vilppiä, mikä johti mellakointiin.

Vuonna 2006 usean ministerikauden jälkeen Thabane jätti entisen puolueensa. Hän perusti uuden All Basotho Conventio -puolueen (ABC), mikä mahdollisti hänelle nousun pääministeriksi vuonna 2012.

Kahnauksia armeijan kanssa

Vuonna 2014 Thabane pakeni rajanaapuriin Etelä-Afrikkaan syytettyään armeijaa vallankaappausyrityksestä. Armeija kiisti syytökset. Etelä-Afrikan armeijan joukkojen täytyi saattaa hänet takaisin.

Thabane ei onnistunut pitämään kannatustaan vuoden 2015 vaaleissa. Thabane pakeni jälleen Etelä-Afrikkaan, jonka turvallisuusjoukot hän näki ainoaksi turvakseen oman maansa armeijan edessä. Seuraavat vaalit palauttivat hänet oppositiosta valtaan vuonna 2017 juuri ennen hänen entisen vaimonsa murhaa.

Pääministeri pakeni uudelleen Etelä-Afrikkaan, kun häntä odotettiin oikeuteen vastaamaan murhaan liittyviin syytteisiin. Thabanen avustajan mukaan syy oli tuolloin terveydellinen.

Pääministeri palasi kuitenkin pian oikeudenkäynnin jälkeen takaisin Lesothoon.

Fakta

Lesotho

  • Lesotho sijaitsee eteläisessä Afrikassa. Se on maantieteellisesti kokonaan naapurivaltionsa Etelä-Afrikan ympäröimä.
  • Maan asukasluku on vähän yli kaksi miljoonaa.
  • Lesotho on kuningaskunta, jonka hallitsijana on toiminut vuodesta 1996 saakka Letsie III. Maan poliittista valtaa pitää kuitenkin yllä pääministeri.
  • Lesothon bruttokansantuote on 2,739 miljardia (USD). Tämä on noin sadasosa Suomen bruttokansantuotteesta.