Maanmittauslaitos jäi vuotuisesta ilmakuvausten ja laserkeilausten tavoitteistaan. Esimerkiksi Sallan, Posion Riisitunturin, Pelkosenniemen ja Kilpisjärven alueita ei saatu kuvattua edes pidennetyn lentokauden aikana.
– Kuluva kausi oli haastavampi kuin normaalisti. Oman lentokoneemme moottori hajosi, ja pilviset säät estivät ilmakuvaamisen liian monena päivänä, kertoo kartastopäällikkö Juha Kareinen Maanmittauslaitoksen tiedotteessa.
Maanmittauslaitos ajantasaistaa maastotietokantaa ilmakuvausten perusteella. Huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana Suomen pinta-alasta kuvattiin noin kolmannes ja laserkeilattiin noin kuudesosa.
– Pidensimme kuvauskautta ja pääsimme sen ansiosta 90 prosenttiin tavoitepinta-aloistamme, Kareinen sanoo.
Ilmakuvat saatavilla avoimena aineistona
Tämän kesän aikana otettuja ilmakuvia löytyy jo kaikista Maanmittauslaitoksen palveluista.