
Lehmät ovat olleet keskiviikkona vilkkaalla tuulella. Arkistokuva.
Kuva: Sari Kihnula
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos jatkoi keskiviikkoiltapäivänä siitä, mihin Jokilaaksojen pelastuslaitoksen virkaveljet jäivät muutamaa tuntia aiemmin.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Utajärvellä karanneesta lehmästä. Lehmä oli lähtenyt karkuteille puolen päivän aikoihin.
Omistajat saivat karkulaisen kiinni iltapäivällä tunteja myöhemmin, mutta lehmä ei suostunut enää liikahtamaan mihinkään. Pelastuslaitoksen mukaan lehmä oli uupunut ja saanut rymytessään pieniä pintanaarmuja.
Pelastuslaitos nosti lehmän peräkärryyn ja vei sen takaisin navettaan. Karkuretki sai onnellisen lopun, sillä lehmälle ei jäänyt seikkailusta isompia vammoja.