Hupisaaret ja Lasaretinväylä ovat Oulun helmiä, mutta vesiluonnon näkökulmasta ne ovat osittain eristettyjä saarekkeita. Suurin este on Lasaretinväylän alkupäässä, Oulujoen liittymässä sijaitseva kapeahko säännöstelypato, jonka noin kolmen metrin pudotus katkaisee kalojen vaellusreitin. On aika toteuttaa ratkaisu, joka yhdistää modernin insinööritaidon, luonnonarvot ja energiatalouden: modulaarinen, pinnanalainen kalaporras.
Ratkaisu perustuu siirrettäviin, paikoilleen nostettaviin metallisiin moduuleihin, jotka upotetaan suoraan vesiväylän pohjaan padon alapuolelle. Toisin kuin perinteiset, usein massiiviset betonirakenteet, tämä kalaporras on "näkymätön". Moduulien yläreuna asennetaan padon kynnyksen tasolle suoraan siihen kiinni, jolloin vesi virtaa niiden yli tasaisena, loivana ja kuohuvana koskena kivillä ja soralla täytettyjen lepoallas lohkojen yli.
Kaupunkilaiselle hanke näkyisi uutena, elävänä koskimaisemana. Tekniikka ja kalojen tarvitsemat lepoaltaat jäisivät piiloon vedenpinnan alle. Modulaarisuus takaa sen, että rakenteet voidaan tarvittaessa nostaa ylös.
Yksi vesistörakentamisen suurimmista haasteista on perinteisesti ollut kalateiden vaatima ohitusvirtaama, joka on pois sähköntuotannosta. Lasaretinväylän kohdalla tätä ongelmaa ei ole. Koska vesi virtaa padon yli tasaisesti vuoden ympäri säädetyllä virtaamalla koko ajan jo nyt. Kalatie ei "kuluta" yhtään ylimääräistä kuutiota vettä. Vesi virtaisi loivaa moduuliportaikkoa pitkin pystysuoran pudotuksen sijaan. Sähköntuotantoa ei menetettäisi, koska virtauksen vähenemisestä syntyvää hukkaa ei synny, mutta ekologinen voitto on mittava.
Kun pääpato ja matalammat muut padot Rauhalan ja aluehallintoviraston kohdalla varustetaan pohjaan upotetuilla moduuleilla, avautuu vaelluskaloille esteetön reitti mereltä Vänmannin ja Linnansaaren välistä aina Hupisaarten yläjuoksulle ja Oulujokeen saakka.
Tämä ei palvele vain merilohta ja siikaa. Se antaa Hupisaarten purojen omalle kalastolle, kuten taimenille ja muille puroissa esiintyville kaloille, mahdollisuuden liikkua vapaasti ja vahvistaa kantojaan. Lasaretinväylästä tulisi elävä ekologinen käytävä, joka sykkii samaan tahtiin Oulujoen kanssa. On aika siirtyä pystysuorista Lasaretin väylän padoista kohti virtaavaa, elävää vettä – oululaista sähköntuotantoa vaarantamatta ihmisten ja kalojen iloksi.
Timo Lindborg
dosentti, tekniikan tohtori, Oulu