Taas Karjasillalla puretaan. Niin kuin siellä täällä Oulussa. Puretaan, kun ei osata korjata. Puretaan, vaikka ei hallita sitäkään. Ei osata korjata, ei purkaa. Ei osata, kun ei vaadita.
EU:n jätehierarkia kuuluu seuraavasti: Uudelleenkäyttö, materiaalin kierrätys ja viimeisenä poltto tai kaatopaikka. Tämä on ainakin 25 vuotta vanha sääntö.
Rakennusalalla tämä sääntö tarkoittaa sitä, että jos jollekin kohteelle ei missään arviossa löydy kokonaisena, korjattuna tai kunnostettuna uudelleenkäyttöä, on rakennuksesta arvioitava sen osien uudelleenkäyttö. Esimerkiksi vanhoissa rakennuksissa on ikkunoita, ovia, heloituksia ja niin edelleen. Nämä ovat vanhoja rakennuksia restauroiville erittäin arvokkaita. Esimerkiksi satavuotiaat valuneet lasit ovat mittaamattoman arvokkaita.
Isommissa rakennuksissa on isompia kohteita. Mikähän oli esimerkiksi Pohjolapankin rakennuksen saarnikalusteiden kohtalo? Mikä olikaan kohteen uudelleenkäyttöprosentti? Ei tiedetä, kun ei suunnitella, ei dokumentoida.
Kierrätys siis hierarkiassa tarkoittaa materiaalin kierrätystä. Rautaa on päästöjen kannalta parempi tehdä romusta, malmista, lasijätelasista ja niin edelleen.
Jätteenpoltto ei ole mikään ympäristöteko hiilijalanjäljen kannalta. Varsinkaan jätteen, joka on rahdattu Italiasta.
Oulun yliopistossa oli yhteisöaloiteprojekti noin 20 vuotta sitten. Projektissa oli kehittämiskumppaneita kymmenestä EU-maasta kehittämässä uudelleenkäyttöä. Yliopiston arkkitehtiosastolta projektia johti professori Yrjö Tuppurainen.
Projektista valmistui niin sanottu lajittelevan purun menetelmä. Menetelmää kokeiltiin, ja se esiteltiin Oulun kaupungille. No, eihän se meillä lähtenyt tulille. Olimmehan noin 20 vuotta jäljessä keskieurooppalaisista kumppaneista. Jäljessä olemme edelleen. Jotkut kumppaneista ottivat menetelmän käyttöön.
Nyt on aika toinen. Ruskossa herätellään jo pienimuotoista uudelleenkäyttökeskusta. Nyt olisi aika ottaa menetelmä käyttöön. Menetelmä on yksinkertainen. Ennen purkua kohteesta arvioidaan uudelleen käytettävät osat, kierrätettävät osat ja jätteeksi päätyvät osat. Purun jälkeen lasketaan tulokset. Siis purku suunnitellaan ja dokumentoidaan kuten uudisrakentaminenkin.
Menetelmä kehittyy dokumentaation ansiosta ajan mukana uudelleenkäytettävien osien menekin kehittyessä. Tuloksena on uudelleenkäyttö-, kierrätys- ja jäteprosentit.
Suomen hiilijalanjäljestä noin 30 prosenttia syntyy rakentamisen yhteydessä. Rakentamisen jätteestä 85 prosenttia syntyy purkamisesta. Suomen hiilijalanjälki on tällä hetkellä huonolla tasolla. Tämä tulee vielä kalliiksi.
Uudet päättäjät vaatikaa, että tämä menetelmä kaivetaan esiin yliopiston arkistosta. Menetelmälle nimetään vastuuhenkilö rakennusvalvontaan, ja se otetaan vihdoinkin käyttöön. Menetelmä kehitettiin Oulussa. Olkaamme ylpeitä siitä – vaikka näin viiveellä.
Mauri Korhonen
eläkeläinen, Oulu