Laitaoikeistolainen ja maahanmuuttovastainen AfD eli Vaihtoehto Saksalle -puolue ottaa ennusteen perusteella murskavoiton tänään pidetyissä vaaleissa itäisen Saksan Saksi-Anhaltin osavaltiossa.
Yleisradioyhtiö ARD julkaisi ovensuukyselyihin perustuvan ennusteensa, kun äänestyspaikat sulkeutuivat Suomen aikaa seitsemältä illalla. Ennusteen mukaan AfD on saamassa 44,5 prosenttia äänistä. Tällä äänimäärällä se saisi osavaltioparlamentin 83 paikasta 39 paikkaa eli ei kuitenkaan ehdotonta enemmistöä.
Toiseksi olisi tulossa kristillisdemokraattinen CDU 18,5 prosentin äänisaaliilla. CDU:lle tämä olisi murskatappio, sillä puolueen kannatus puolittuisi edellisistä vaaleista, kertoo Bild.
Vasemmistopuolueet Linke ja BSW sekä vihreät näyttäisivät ylittävän viiden prosentin äänikynnyksen, mikä avaisi niille oven osavaltioparlamenttiin. Vihreillä nousua kannatuksessa olisi kolme prosenttiyksikköä. Ulos parlamentista jäisi ennusteen mukaan ainoastaan liberaalipuolue FDP.
Ennen ennusteen tuloa spekuloitiin, että murskavoiton turvin AfD saattaisi jopa kyetä muodostamaan osavaltioon hallituksen yksin ilman muita puolueita. Tämä riippuisi siitä, kuinka moni pienemmistä puolueista selviäisi yli viiden prosentin äänikynnyksen. Nyt näyttää siltä, ettei hallituksen muodostaminen yksin onnistu, eikä AfD välttämättä pääse lainkaan hallitusvastuuseen, sillä mikään puolueista ei halua tehdä sen kanssa yhteistyötä, kertoo ARD.
Vaalien äänestysaktiivisuus vaikuttaa olleen huomattavasti tavallista korkeampi. Kello 16:een mennessä äänensä oli antanut ARD:n mukaan jo yli 65 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisissä vaaleissa vuonna 2021 vastaava osuus oli noin 60 prosenttia.
AfD koko Saksan suosituin
Vaalitulos vaikuttaa koko Saksaan, ja sen odotetaan lisäävän paineita liittokansleri Friedrich Merziä kohtaan.
Saksan kotimaan tiedustelupalvelu on luokitellut AfD:n Saksi-Anhaltissa oikeistolaiseksi ääriliikkeeksi.
Puolue on luvannut vaalikampanjassaan muun muassa aloittaa laittomasti maahan tulleiden joukkokarkotukset, kieltää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sateenkaariliput kouluissa ja tuoda niiden tilalle Saksan lipun ja kansallislaulun laulamisen. AfD haluaa myös lisätä venäjän kielen opetusta ja aloittaa opiskelijavaihdon Venäjän kanssa.
Saksi-Anhaltin osavaltion pääkaupungissa Magdeburgissa vasemmistopuolueiden edustajat osoittivat vaalipäivänä mieltä monimuotoisuuden puolesta ja AfD:n edustamia arvoja vastaan. Mielenosoittajien lakanoissa nähtiin iskulauseita kuten "Sosialismi tai barbarismi". Poliisi otti kiinni ainakin yhden mielenosoittajan, kertoi Bild.
Asiantuntijoiden mukaan monet AfD:n lupauksista ovat sellaisia, ettei niitä ole mahdollista toteuttaa vain osavaltiotasolla.
Saksan muut suuret puolueet ovat tähän saakka kieltäytyneet tekemästä yhteistyötä AfD:n kanssa liittovaltio- ja osavaltiotason politiikassa. AfD:n nousua ei silti ole onnistuttu patoamaan, ja näyttääkin yhä epävarmemmalta, kestääkö niin kutsuttu palomuuri AfD:n ympärillä.
AfD on tämän hetken suosituin puolue koko Saksan liittovaltion tasolla noin 28 prosentin kannatuksella. Etumatkaa Merzin kristillisdemokraatteihin on noin seitsemän prosenttiyksikköä.
Kahden viikon kuluttua Saksassa ovat vuorossa toiset osavaltiovaalit Mecklenburg-Etu-Pommerissa. Myös siellä AfD on suosituin puolue, joskaan ei aivan yhtä selvästi kuin Saksi-Anhaltissa.