Sangintie 85, Oulu
Arkisin 9.00-24.00, pe-la 9.00-02.00
Baari on katoavaa kansanperinnettä. Suomalaisen baarin kulta-aika sijoittuu 50- ja 60-luvuille, jolloin ne olivat yleisiä ruokailu- ja kohtauspaikkoja. Baarit olivat erityisesti nuorien mieleen, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa. Baari-nimitys tuli Suomeen 50-luvulla kirkonkylän kuppiloihin. Baarien mies M.A. Numminen kertoo, että nimitys otettiin käyttöön, koska se kuulosti hienolta. Silloin niissä ei ollut anniskeluoikeuksia, korkeintaan pilseriä myytiin.
Monen mielestä suomalaisen baarin alamäki alkoi 1969, kun keskiolut vapautettiin. Tuolloin noista ennen niin sympaattisista kotiruuantuoksuista etäolohuoneista tuli savuisia kännäyspaikkoja.
Nyt baareista on tullut pubeja, känkkylöitä, pizzerioita, buffeteja, sushisyöttölöitä ja ties mitä. Vain harva paikka on välttänyt sisällyttämästä nimeensä vierasmaalaista pub-liitettä. Oulussa on ollut monia baareja, jotka eivät unohdu menneiltä sukupolvilta. Pikkunarri, Kuohubaari, Keskusbaari, Valmeri, Valionbaari, Veikkausbaari ja niin edelleen. Suurin osa niistä hiipui pois 80- ja 90-luvuilla.
Nykyisin ilman pub-nimeä sinnittelee vain muutama oululainen kansanravintola. Heinäpäästä ja laitakaupungin lähiöistä saattaa löytyä vielä muutamia.
Kun satunnainen ohikulkija saapuu Myllyojalla sijaitsevaan Timpan mestaan, kiinnittää hän huomionsa ainutlaatuiseen atmosfääriin. Seiniä koristavat jo ammoin lakkautettujen olutmerkkien mainokset, joitten lomassa on jalkapallo- ja rock-henkisiä julisteita.
Timpan mesta osoittautuu aidoksi baariksi. Se on ollut samalla paikallaan jo ties kuinka kauan, ja asiakaskunnaksi ovat vakiintuneet alueen elämää nähneet kansanosat.
Nurkasta löytyy varmuuden vuoksi kaksi joulukuusta. Seinillä komeilee eri maitten lippuja turistivieraita varten. Kodikkaissa loosheissa turisee kanta-asiakkaita oluttuoppiensa ääressä. Pöytäliinat ovat kuluneita, reikäisiäkin, ja jokaiseen pöytään on sijoitettu valtaisa tuhkakuppi. Jukeboksista löytyy iskelmiä ja päivän hittejä.
Ruokalistalla on jauhelihapihvejä, poronlihakeittoa, käristemakkaroita ja pyttipannua. Pedon testiryhmä päätti nauttia pyttipannun. Sen hinta oli 7,50 euroa. Ruokajuomaksi valittiin tuopillinen vettä, joka osoittautui 60 sentin hintaiseksi.
Timpan mestan pyttipannu sisälsi ranskalaisia perunoita, sipulia, lenkkimakkaran sekä tunnistamattoman lihan paloja, pieniä porkkanoita ja kurkkusuikaleita. Tietysti mukana oli myös kananmuna. Pyynnöstä pöytään tuotiin ketsuppipullo.
Annos oli maukas. Siihen lisätty kananmuna oli sopivan juokseva eikä valmistusvaiheessa oltu säästelty rasvaa. Suolapitoisuuskin oli sopivan maltillinen, jolloin ainesten maku pääsi oikeuksiinsa. Vaikka eräs testiryhmäläinen epäili syövänsä pakastevalmistetta, oli lounashetken lopputulos kuitenkin myönteinen.
Ruokailu sujui rattoisasti kuunnellessa paikan kanta-asiakkaitten rouheita juttuja, joissa inhimillisen elämän sävyt räiskyivät rikkaina.
