Omaisen kuolema käynnistää Suomessa raskaan byrokratian. Mitä monipuolisempi vainajan omaisuus on ja mitä enemmän perikunnassa on osakkaita, sitä työläämmäksi prosessi muuttuu.
Taustalla on vuosikymmenten aikana kerrostunut lainsäädäntö, johon on lisätty uusia velvoitteita uskaltamatta poistaa vanhoja. Kuolema tuntuu olevan organisaatioille yllätys, vaikka viranomaisilla ja pankeilla on vainajasta jo valmiiksi lähes kaikki tarvittavat tiedot.
Ensimmäinen haaste on sukuselvityksen hankkiminen. Omaiset joutuvat kokoamaan katkeamattoman virkatodistusten ketjun seurakunnilta ja Digi- ja väestötietovirastosta.
Ilman sitä pesän asioita ei käytännössä voi hoitaa: laskuja ei voi maksaa, sopimuksia irtisanoa eikä varallisuutta selvittää. Seurauksena on kuukausien viiveitä tilanteessa, jossa asioiden pitäisi edetä nopeasti.
Valtakirjojen kerääminen on oma koettelemuksensa. Jokainen pankki, vakuutusyhtiö ja muu toimija vaatii usein oman lomakkeensa kaikkien osakkaiden allekirjoituksilla.
Jos osakkaita on paljon tai osa heistä asuu ulkomailla, allekirjoitusten kerääminen kymmeniin asiakirjoihin muuttuu lähes mahdottomaksi. Tilannetta pahentaa se, että osa organisaatioista ei anna tietoja ilman perukirjaa, mutta perukirjan laatiminen edellyttää juuri näitä tietoja.
Digitaaliset palvelut eivät aina helpota tilannetta. Samoja asiakirjoja voidaan joutua lataamaan useaan kertaan eri järjestelmiin, käytännöt vaihtelevat toimijasta toiseen ja asiakaspalveluun voi joutua jonottamaan pitkään.
Digitalisaatio ei saa tarkoittaa paperibyrokratian siirtämistä sellaisenaan verkkoon.
Tietosuoja toimii tässä kokonaisuudessa paradoksina. Organisaatiot vetoavat GDPR-sääntöihin hidastaessaan asioiden käsittelyä, mutta samalla omaiset joutuvat toimittamaan sukuselvityksiä ja perukirjoja lukuisille tahoille.
Näiden mukana välittyy paljon enemmän henkilötietoja kuin useimmat toimijat tosiasiallisesti tarvitsevat. Usein riittäisi tieto siitä, kuka on oikeutettu edustamaan kuolinpesää.
Hallitus on antanut kesäkuussa esityksen (HE 107/2026) kuolinpesien hallinnon ja perintöverotuksen sujuvoittamisesta digitalisaation avulla. Tavoitteena on reaaliaikainen osakasrekisteri ja sähköinen perukirja.
Suunta on oikea, mutta valmistelussa on kuultava myös omaisia, jotka hoitavat näitä asioita käytännössä. Muuten vaarana on järjestelmä, joka näyttää modernilta, mutta ei ratkaise todellisia ongelmia.
Uudistuksessa on varmistettava, että sukuselvitys käynnistyy automaattisesti viranomaisverkossa heti kuoleman jälkeen. Rekisterin tulee antaa pankeille ja yrityksille vain niiden tarvitsema vähimmäistieto oikeuksien varmentamiseksi.
Lisäksi tilien käyttöä ja sopimusten irtisanomista on helpotettava ennen perinnönjakoa. Yhden valtuutetun nimeämisen pitäisi riittää perusasioiden hoitamiseen ilman laajaa valtakirjarumbaa.
Myös pankkien ja yritysten on uudistettava omia palvelujaan. Muuten lakimuutosten hyödyt jäävät vajaiksi. Tavoitteena tulee olla turhan työn vähentäminen kaikilta osapuolilta.
Meidän on luotava järjestelmä, joka toimii surun keskellä eikä sitä vastaan. Yhteiskunnan sivistys punnitaan siinä, miten se kohtelee kansalaisiaan heidän haavoittuvimmalla hetkellään.
Antti Roine
Ulvila