
Apinarokko leviää nyt yhtäkkiä eri puolilla maailmaa niin, ettei alkulähdettä ja tartuntaketjuja tunneta, kertoo Lääkärilehti.
– On rehellistä tunnustaa, että tilanne on uusi, leviäminen poikkeuksellista, emmekä tiedä vielä kaikkea, kiteyttää zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta Lääkärilehdessä.
Kaikilla apinarokkoon sairastuneilla ei ole yhteyttä toisiinsa tai Afrikkaan. Keskisessä ja läntisessä Afrikassa villieläimissä esiintyvä apinarokko on tunnettu 1950-luvulta lähtien.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottaa, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on todettu viime viikkojen aikana useita apinarokkotapauksia. Tartunnat on havaittu henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet alueilla, missä apinarokkoa tavallisesti esiintyy.
Apinarokkotartunnan saaneelle voi kehittyä vesirokkoa muistuttavia, rakkulamaisia ihomuutoksia erityisesti kasvoille. Ihomuutokset voivat tämän jälkeen levitä muualle keholle sekä genitaalialueelle.
Kuumetta ja yleistä sairauden tunnetta saattaa esiintyä muutama päivä ennen ihottuman puhkeamista.
THL:n mukaan Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa.