Kysely: ruot­sa­lai­set aikovat mat­kail­la kesällä ko­ti­maas­sa – osassa maata luul­laan, että virusta on vain Tuk­hol­mas­sa

Innokkaimmin kesällä aikovat matkustaa asukkaat niiltä alueilta, joilla pidetään pienintä etäisyyttä muihin.


Ruotsalaiset nauttivat kevätsäästä tukholmalaisessa puistossa. Tukholmalaisista yli 70 prosenttia pitää kyselyn mukaan etäisyyttä muihin ihmisiin.
Ruotsalaiset nauttivat kevätsäästä tukholmalaisessa puistossa. Tukholmalaisista yli 70 prosenttia pitää kyselyn mukaan etäisyyttä muihin ihmisiin.
Kuva: Henrik Montgomery

Ruotsalaiset aikovat viettää tämän vuoden kesälomansa tiukasti maansa rajojen sisäpuolella.

Lähes puolet ruotsalaisten lomasuunnitelmia selvittäneeseen tutkimukseen vastanneista ilmoitti aikovansa matkustaa kotimaassaan. 59 prosenttia vastaajista puolestaan ilmoitti pysyvänsä kotona tai noudattavansa uusia suosituksia, jos sellaisia annetaan. Asiasta uutisoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

– On kiinnostavaa, että niin moni aikoo noudattaa suosituksia, vaikka lomat ovat lähellä. Ruotsalaiset eivät ole vielä luopuneet toivosta, sanoo tutkimuksen toteuttaneen Novuksen toimitusjohtaja Torbjörn Sjöström SVT:lle.

Vain kolme prosenttia aikoo ulkomaille

Tutkimuksessa löytyi myös alueellisia eroja. Suurin osa kotimaanmatkoille aikovista oli Smoolannista, Öölannista ja Gotlannista. Heillä ei kuitenkaan ole suunnitelmia lähteä Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Tällaisista suunnitelmista ei kertonut yksikään vastaaja näissä maakunnissa.

Kaiken kaikkiaan vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista aikoo ulkomaille tänä kesänä. Suurin osa heistä on Länsi-Ruotsista ja yli 50-vuotiaita.

Sjöström on sitä mieltä, että ulkomaille aikovien luvut ovat niin pieniä, ettei niistä oikeastaan voi vetää johtopäätöksiä.

– Voi olla, etteivät kaikki ole vielä saaneet peruttua matkojaan. Ei pidä myöskään aliarvioida niiden eläkeläisten määrää, jotka haluavat ulkomailla oleviin loma-asuntoihinsa.

Tukholmalaiset pitävät eniten etäisyyttä

Kyselyssä kysyttiin myös muita koronavirusrajoituksiin riittäviä kysymyksiä. Niissä paljastui lisää alueellisia eroja.

42 prosenttia smoolantilaisista ja Gotlannin ja Öölannin asukkaista aikoo pitää ainakin metrin etäisyyden muihin ihmisiin. Luku on pienempi kuin muissa maakunnissa.

– Ehkä he suhtautuvat tartuntojen leviämiseen vähemmän vakavasti, ja matkustavat sitten ympäri maata, Sjöström sanoo.

Hän lisää, että kantoihin voi liittyä tavallinen väärinkäsitys siitä, että koronavirusta on vain Tukholmassa.

– Kun olemme kysyneet ihmisiltä uskovatko he sairastaneensa koronaviruksen, olemme saaneet vastaukseksi, että kyllä, olenhan käynyt Tukholmassa. Mutta fakta on se, että lähes 70 prosenttia tukholmalaisista pitää etäisyyttä muihin ihmisiin. Muu maa ei tee sitä yhtä laajasti, Sjöström sanoo.

Kättely loppunut

Ruotsia on kritisoitu maan muihin verrattuna erikoisesta koronavirustorjuntalinjasta, joka perustuu suosituksiin eikä velvoitteisiin. Suuri osa ruotsalaisista on kuitenkin muuttanut käyttäytymistään.

Yli 80 prosenttia vastanneista on lopettanut kättelyn ja neljäsosa on muuttanut työpaikalle matkustamista. Joka kolmas on perunut matkan.

– Olemme todellakin rajoittaneet sosiaalista kanssakäymistä. Seitsemän kymmenestä on rajoittanut sosiaalisia kontakteja, ja tämä näkyy kaikissa ikäryhmissä. Iäkkäimmät ovat tehneet sitä parhaiten, Sjöström sanoo.

Sjöströmin mukaan kansainvälinen kuva siitä, että ruotsalaiset ovat jatkaneet normaalia elämää, ei pidä paikkaansa.

– Monet ottavat vastuuta siitä, etteivät levitä virusta.