
Rantsilassa Kylmänen Food Oy:n isossa lihanjalostusrakennuksessa illan ja yön aikana raivonnut palo on hiipumaan päin, kertoi päivystävä palomestari Marko Talus kello 14 aikaan.
– Jälkisammutus on käynnissä, nyt raivataan ja puretaan kiinteistöä.
Taluksen mukaan pienempiä palopesäkkeitä riittää edelleen, mikä on tavallista näin isolle palolle.
Paikalla oli kello 14 aikaan viitisentoista palomiestä, kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.
– Kyllä tässä täydellinen tuho on käynyt, Talus sanoi.
Palon on arveltu lähteneen liikkeelle sähköviasta.
Taluksen mukaan pelastuslaitos ei kuitenkaan ota tähän kantaa, sillä toistaiseksi syttymissyytä ei voida arvioida edes alustavasti.
– Palotutkinta alkaa maanantaina.
Sammutus jatkuu palomestarin mukaan vielä koko lauantain, ja yöksi paikalle tulee jälkivartiointi.
– Todennäköisesti palopesäkkeitä tupsahtelee näin laajassa palossa vielä pitkään, Talus sanoo.
Vaaratiedote voimassa iltapäivälläkin
Perjantai-illan ja yön aikana raivonnut palo voimistui aamulla hieman ennen kello kahdeksaa uudelleen yhdessä osassa rakennusta.
Vaikka palo on nyt hiipumaan päin, tilanteen vuoksi lähialueelle uudelleen aamulla annettu vaaratiedote oli kello 14 aikaan Rantsilan taajamassa yhä voimassa. Ikkunat ja ilmanvaihto kehotetaan pitämään kiinni ja pysyttelemään sisätiloissa, sillä alueelle leviää haitallista savua.
Palopaikalla kello 10.30 aikaan ollut Kalevan toimittaja Antti Ervasti kertoi, että näkymä Urheilutien varrella on lohduton.
Tulessa ollut lihanjalostuslaitoksen osasto on tuhoutunut kokonaan. Tilat olivat arviolta noin 6 000 neliötä. Palossa loukkaantui lievästi kolme ihmistä.
Ervastin palopaikalla haastattelema yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Kylmänen totesi, että uusi lihanjalostuslaitos rakennetaan samalle paikalle.

Paloa oli lauantaiaamun koittaessa sammuttamassa 30-40 palomiestä.
Yksiköitä vaihdettiin yön aikana uusiin ja sammutustöissä olleita päästettiin lepoon.