Moni on varmaan lukenut, kuinka joku on huijannut rahat joltakin henkilöltä. Asia koskettaa meitä.
Vaasan yliopiston koordinoiman Verkkoavusteisen rikollisuuden ja oikeudellisen torjunnan (Varjo) tutkimushankeen raportti ”Tietoverkkoavusteinen petosrikollisuus Suomessa: Tilannekuva, torjunnan nykytila, kansallinen toimintamalli ja suositukset” julkaistiin kesäkuun alussa.
Hankkeen tavoitteena oli tuottaa ajankohtainen, monitieteinen ja kokonaisvaltainen tilannekuva tietoverkkoavusteisesta petosrikollisuudesta Suomessa.
Raportissa sanoimme, että vuoden 2025 poliisin tilastoissa olevat taloudelliset menetykset ovat noin 86 miljoonaa euroa. Tämä numero vanheni heti, kun raportti julkaistiin.
Positiivista on nähdä, että hankkeella oli vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan, kun esimerkiksi pankeissa alettiin kehittää kontrolleja hankkeen aikana.
Itse haluan nostaa yleiseen keskusteluun yksityisen turvallisuuden ja ihmisen kognitiivisen haavoittuvuuden (ns. kognitiivinen hakkerointi).
Valtion tarjoama turvallisuus on aina rajallista. Lain lupaukset ihmisten oikeuksista ovat nimenomaan lupauksia siitä, millainen maailman tulee olla. Siihen pääsemiseksi meillä on ikuisuusongelma.
Siksi tyydyn tällä hetkellä toteamaan, että valtio voi toimillaan rajallisesti vähentää erilaisten kyberrikoksien vaikutuksia sekä niiden määrää.
Tässä nousee esille yksityisen turvallisuuden rooli, koska myös se kykenee vähentämään kyberrikollisuutta. On mielenkiintoinen kysymys, mihin asti voimme todella vähentää kyberrikollisuutta tai yleisesti ottaen rikollisuutta.
Seuraava tutkimusaiheena on syytä tarkastella, miksi ihmiset ovat kognitiivisesti haavoittuvaisia erilaisille huijauksille. Kun eräät kriminaalipsykologit sanovat, että jokaiselle ihmiselle on sopiva huijaus ja niihin langetaan esimerkiksi haavoittuvissa elämän vaiheissa.
On tieteellisesti tärkeä kysymys, kehittyykö ihmiselle evoluutiobiologisesti kyky tunnistaa nykyisiä tietoverkkoavusteisia petoksia, jolloin niiden torjuminen onnistuisi paremmin.
Yhteiskuntana meidän pitää kuitenkin ainakin yrittää vähentää kyberrikollisuutta, ja lainsäätäjälle jää tehtäväksi esimerkiksi tietojen vaihdon parantaminen viranomaisen sekä yksityisten toimijoiden välillä (pankit, teleoperaattorit, sosiaalinen media, viestintäpalvelut ja verkkokauppa-alustat), jotta voimme varoittaa toisiamme siitä, että joku on ”alkanut” huijaamaan.
Tämä vaatii lainsäätäjältä, että lakeja ajantasaistetaan, koska olemme uuden uhan äärellä.
Mikko Luomala
väitöskirjatutkija, Vaasan yliopisto