Elokuun lopulla Ylen uutisissa kerrottiin Lastensuojelun Keskusliiton tutkimuksesta, joka toi esiin, miten yleistä ruumiillinen rankaisu on edelleen – vaikka se on ollut lailla kielletty jo yli 40 vuotta. Suomi toisena valtiona maailmassa Ruotsin jälkeen kriminalisoi vuonna 1983 kaikenlaisen fyysisen rankaisun lastenkasvatuksessa.
Ruumiillista rankaisua on kautta aikojen perusteltu Raamatun lauseella: ”Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain” (Snl. 13:24). Tämä on ymmärretty kehotuksena piiskata lasta. Moni isä ja äiti saattoi tuntea velvollisuudeksi antaa selkäsaunan, vaikka oma sydän sanoi toisin. Syyllisyyden tunne painoi, oli ristiriitainen ja hämmentynyt olo.
Hämmentynyt oli myös se pieni tyttö, joka ihmetteli, miten Jumala voi olla rakastava ja silti kehottaa lyömään lasta. Onko rakkaus jotain pelottavaa, mietti lapsi, kun jo sanat ”vitsa, viha ja kuri” tarkoittivat hänelle pelottavia asioita?
Sanat ”vitsa” ja ”kuri” kaipaavat selvennystä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan vitsa on ”irtain, notkea lehtipuun lehdetön ja haaraton oksa”. ”Kurittaa” tarkoittaa ohjaamista – kuuliaisuus, tottelevaisuus, itsehillintä, pidättyvyys ja harkitsevuus ovat kuria.
Raamatussa kerrotaan paimenista, jotka paimensauvalla hellästi ohjasivat lammaslaumaansa. Käden ulottuvilla oli myös vitsa – kestävä, notkea lehdetön lehtipuun oksa, jonka jäntevä ja taipuisa rakenne antoi ruoskan voiman häätää sudet ja petoeläimet pois. Vitsan tarkoitus ei ollut lyödä omaa laumaa vaan suojella sitä ulkopuolisilta vaaroilta.
Samoin kuin moni vanhempi tiesi sydämessään selkäsaunan olevan väärin, laaja tieteellinen näyttö on osoittanut, miten vahingollista se on lapsen kehitykselle ja kasvurauhalle. On myös tutkimustuloksia siitä, miten ruumiillinen kuritus vaikuttaa myöhempään elämään ja ihmissuhteisiin.
Yksi näistä tutkimuksista on vuonna 2022 tarkastettu väitöstyöni. Sen yhtenä osana selvitettiin, miten rankaisumenetelmät liittyvät muistikuviin vanhemmista ja kuinka nämä muistikuvat heijastuvat parisuhdetyytyväisyyteen ja psykofyysiseen hyvinvointiin aikuisuudessa.
Väitöstyössäni nuorilta aikuisilta (28–29 vuotta) kysyttiin, olivatko he saaneet lämpöä ja rakkautta, oliko heitä kannustettu koulutyöhön, osallistuivatko vanhemmat harrastuksiin ja keksivätkö he mukavia yllätyksiä. Vastaavasti kysyttiin, olivatko vanhemmat olleet kylmiä ja tunteettomia tai kokeneet vanhempiensa taholta ankaruutta ja vaativuutta. Kysyttiin myös, oliko isä ja/tai äiti autoritäärinen ja arvaamaton, joka suuttuessaan löi. Lisäksi kartoitettiin vanhempien käyttämiä rankaisumenetelmiä: keskustelu ja asioiden perustelu, kotiaresti tai etujen menettäminen sekä selkäsauna eli ruumiillinen rankaisu.
Tutkimukseni tulokset ovat johdonmukaisia. Ruumiillisella rankaisulla on yhteys riitaisaan ja alistavaan tai alistuvaan parisuhteeseen, ja se altistaa ahdistuneisuudelle ja masennukselle aikuisuudessa. Sen sijaan keskustelu ja asioiden perustelu liittyvät lapsen myöhempään rakastavaan ja vakaaseen parisuhteeseen. Erityisesti isän keskusteleva kasvatusote näyttää suojaavan lasta ahdistukselta ja masennukselta.
Miten tuo lause, ”Joka vitsaa säästää...” sopii tähän päivään ja tutkimustuloksiini? Kun turvallinen syli estää vahinkoa tapahtumasta, aikuinen suojelee lasta. Kun lapselle perustellaan, miksi jotakin ei saa tehdä, häntä autetaan hahmottamaan ympäröivää maailmaa ja oman toiminnan seurauksia. Lapsi oppii itsehillintää ja harkitsevuutta – siis kuria.
Rakkaudella ohjaaminen rakentaa lapselle jo varhain mielensisäisen suojan: käsityksen omasta arvosta ja rakastettavuudesta. Sen varassa lapsi oppii, mitä kannattaa varoa ja mihin luottaa – kehittyy ymmärrys hyvästä ja pahasta. Ja siitä, että hänelle kuuluu hyvä!
Entä lapsi, jolle vitsa on se taipuisa oksa tai remmi, jolla häntä satutetaan. Vitsa, joka satuttaa sitä syvemmin, mitä läheisempi selkäsaunan antaja on. Kun oma isä tai äiti lyö, särkyy perusturva ja luottamus hyvään. Lapsen rajat – arvo ja minuus – rikotaan. Äärimmäinen arvottomuuden ja yksinäisyyden tunne voi kalvaa läpi elämän. On vaikea luottaa; hyvä näyttää kuuluvan muille, ei hänelle. Hatara mielensisäinen suojamuuri voi altistaa kiusaamiselle ja vaikeuksille ihmissuhteissa.
Vuosituhansia vanha opetus, yli 40 vuotta sitten säädetty laki ja tutkimukseni tulokset korostavat rakastavan vanhemmuuden ja turvallisen kasvuympäristön merkitystä. Lasta suojeleva vitsa – isän ja äidin rakastava syli, rajat ja ohjaava kasvatusote – kantaa kauas tulevaisuuteen. Erityisesti isän merkitys lasten ja perheen hyvinvoinnin tekijänä ansaitsee tunnustuksen – ei vain isänpäivänä, vaan jokaisena arjen hetkenä.
Annukka Kiviniemi
Oulun yliopistossa opiskellut filosofian tohtori